— Ompa niillä nyt jotakin; lystikseen vaan hyvään kyllästyneenä ammovat. Ei maksa vaivaa niitä nyt lähteä paimeneen. Tuonne kotiin riennän, kun tässä vähän huokasen.
Reeta hätäili: "Kyllä niillä on, mikä lienee. Lähdetään katsomaan.
Lähdetään, hyvät ihmiset, katsomaan! Lähde sinä, hyvä Kerttu!"
Kerttu lähti ja hänen jälkeensä toisetkin, paitsi Sanna ja Vappu jäivät venymään keron kuljulle. Kiireesti rientivät eteenpäin murtoista taivalta, vesat sujuivat mukaan ja murrot paukkivat jaloissa. Lähemmäksi kun tulivat, niin koira usahti äkeästi vastaan; mutta Kerttu lempeästi virkkoi:
"Sepeli, Sepeli! Mikä miehellä nyt on?"
Niin korvat luimussa häntäänsä loiskien ja ilosta muristen juoksi vastaan, palavin silmin hyppi jokaista vasten ja sitte iloisesti hyppien seurasi Kerttua lehmikarjan keskelle, jossa lehmät ystävällisellä ynymisellään tervehtivät tulijoita ja rientivät nuoleskelemaan. Kuusen varjossa seisoi Pieto synkkänä allapäin kuin hautapatsas tuonen vainioilla. Sen näki Kerttu, mutta säikäyksestä parahtain hyppäsi pitkän askelen taaksepäin ja kauhusta vapisten virkkoi:
"Hyi, mikä se on?… Isä se on… Oletteko taidollanne?… Voi Herra isä. Pulmikkiko tuossa! Oletteko tappaneet lehmän? Voi, voi, minun rakas Pulmikkini! Mikä teitä riivasi? Voi voi kun tapoitte lehmän, minun nimikkoni, paras lehmä koko maailmassa!"
Pieto kun kuuli tyttöin äänen, heräsi kuin unestaan ja tyynesti, hieman vapisten sanoi: "Nytkö tulette?"
Kerttu: "Nyt tulemme. Mutta mikä on tämä tyhellys? Oletteko tappaneet lehmän?"
Pieto virkkoi matalasti: "Älä typeröi! Karhu on tappanut." Siitä lähti Pieto käyskelemään kotiin päin ja itsekseen virkkeli:
"En olisi huolinut lehmän lehmästä, vaan kun pyssyni meni, meni pahanen pyssy; ei ole toista sellaista."