Riikka: "Se on paras keino…"
Reeta toi voidesarven ja metsikanan siiven, jolla alkoi voidella
Muurikin pöheisiä haavoja ja puheli:
"Sinä Muurikki kultaseni, voi, voi sinua raukkaa! Niin, vieläpä nuoleskelet minua. Kas, kas kuin kahnuttaa! Mieleenkö sinulle menee, kun minä tuolla pehmeällä siivellä nivelen? Niin, kyllä se Muurikki tietää, että hyvää minä teen… No nyt Ilokukka, onko sinullakin?"
Riikka: "Ei siinä näy, vaan Kyytössä ja Tiistikissä."
Kerttu: "Ei ole muissa kuin näissä kolmessa."
Reeta astui Kyytön luokse toisessa kädessä voidesarvi, toisessa metsikanan siipi. Kyyttö työnti vastaan törkeän turpansa ja alkoi tavotella ottosia. Reeta nosti kätensä ylös, kierti sivulle ja puheli:
"Ei tässä ole ottosia. No, no, älä nuuskikkaan. Voi, voi, sinua Kyyttö möllykkä! Voi, voi, missä pöläkässä olet ollut!… No, no, annahan voidellaan… No, no, älä nyt hiivistele, älä pelkää, enhän minä tee pahaa… Katso, kun nyt ei anna voidella! Tule, Riikka pitelemään sarvista ja kynsöstele korvan juurta… Ka sillä lailla!…"
Riikka piteli Kyyttöä sarvista, toisella kädellä moposteli korvan juurta ja niskakuoppaa ja puheli:
"No sinä, Kyyttö lehmäni, sinä kyyttöselkä punakylki, sinä murjakeposki, voi, voi sinua! No älähän kipristele… No, no katso, katso, katso, kun on siitä arka!"
Reeta vaan suki siivellä rasvaa haavoihin ja hymysuin virkkoi: