"Niin käypi vihakseni, että koko maailman ruhtoisin tuohon kappaleiksi, kun saisin syliini!"
Kerttu: "Malta, malta ja kuuntele ensin, miten asia on."
Sanna: "Se päätös on vasta edessä isän kuoleman jälkeen. Mutta eihän isän kuolemaa tiedä, huomennako, tänäkö päivänä sattuu. Onhan isä nyt näihin aikoihin huononnat että aivan näyttää olevan viimesti rekiveto. Ja vuosihan se vanhan vanhattaa, kaksi lapsen kasvattaa."
Katri pyyhki hiuksia silmiltään, nureksien virkkoi:
"Siihen toteen tässä on riekuttu henkeä hipeätä myöten, kärsitty vilut ja nälät, ja nyt kun on saatu ehon päin eläminen, niin saamme niine hyvinemme lähteä alle ilman aidattoman, ei ole turvaa tulevata:
"tuuli on kurjalla tupana, vastaranta vaivaisella."
Auno oikasi itseään taaksepäin, nosti kätensä ylöspäin, haukotteli, laski kätensä helmaansa ja virkkoi:
"En huoli minä vielä ruveta punnitsemaan sitä asiaa. Minä odotan viimeistä käskyä. En huoli heidän kirjoistaan enkä karjoistaan; teen työtä, syön ruokaa, olen kotonani komeassa. Ja kun kaikki olemme samalla tavalla ja teemme tämän Pietolan kahta suuremmaksi, niin ihmiset rupeavat meitä sanomaan Suuren-Pietolan tytöiksi."
Vappu: "Ja sinua sanottaisiin Suuren-Pietolan Suureksi-Aunoksi."
Auno: "Siinä eivät valehteleisi."