Reeta: "Paras keino tuo Aunon keino. Sen minä kyllä teen: teen työtä, syön ruokaa, olen kotonani kuten ennenkin."
Kerttu: "Sehän on kyllä koetteeksi paras meille kaikille. Ja ei suinkaan tästä niin pyörähdetä kuin jänis haavalta. Katsotaampa häntä kannasta rekeä, kuka tässä kentän korjaa. Mutta jos meitä pakotetaan lain kautta irtautumaan, niin eivät auta juonet. Käydä käsketyn pitää, se on vanha sananlasku."
Sanna: "Ja te olette niin hullut, että vielä arvelette
"tehdä työtä tyhjän päälle nähdä vaivaa vaivan päälle siihen kostohon kovahan.
"Sen sanon, että ei ole minun työstäni siunausta enempi kuin mustilaisen työnteosta. Kyllä minä vien itse viertämäni."
Vappu: "Sen sanon minäkin, jos niin on, että tämä vieraan auraan jääpi."
Auno sanoi vakavasti: "Se on vanha sananlasku, että siinä ei ole tekijää omasta edestään, joka ei teline toisen edestä. Ja mistä tietää minkälaisen perinnön ne tästä meille vielä maksavat. Kun tähän kootaan ensin iso koko, sitähän on hyvä levitellä. Ei hätä ole tämännäköinen."
Saara kynkkämäksiensä varassa maata kytjötti mättäällä, pureskeli varpua, kuunteli muiden puhetta ja syljeskeli muutamia kyyneleitä kylmään sammaleen.
Martta se siirtyi syrjään, laskeusi mättäälle. Silmät verestivät ja kasvot tulehtuivat. Sitte silmät pullistuivat kummannäköisiksi ja alkoi hätäisesti katsella ympärilleen ja surullisesti virkkoi:
"Minä pyörryn… Voi, voi kun tulee! Voi, voi!"