Sitte siirtyi emäntä ulos kuuntelemaan. Meni pellon pientarelle ja siellä huuti Pietoa, mutta ei vastausta kuulunut. Huuti vieläkin, mutta samalla onnella. Tyhjä kaiku vaan värisi metsässä.
Ikäväntuulen-näköisenä emäntä palasi pirttiin takaisin ja virkkoi:
"Kumma paikka, kun niin varmaan aikoi tulla tänä iltana. Kun osaisin hakea, niin lähtisin. Kyllähän se koira olisi viennyt, kun olisi tullut mennyksi sen perässä."
Reeta kääri säikeensä värttinälle, laski kuosalin viereensä rahille, nousi seisalleen, puisteli aivinan untuvat ja päistäreen hivenet helmastaan lattialle ja umpimielisen-näköisenä hartiat kumarassa astui pihalle. Mutta heti palasi punastuksissaan pirttiin ja arkamielisenä virkkoi:
"Sepeli haukkuu ja ulvoo Parsikorven takana. Sillä siellä joku kumma.
Lähdetään joukollaan, otetaan päreitä millä nähdään kulkea."
Sanna hytkäytti itseään.
— Eipä vähä mitä, kun lähteä tällä kululla sen matkan päähän! Kyllä minusta nähden saa se kumma olla kolmanteen suveen katsomatta!
Vappu: "Saa minustakin nähden olla!"
Riikka alkoi panna kenkiä jalkaansa ja sanoi päättävästi:
"Minä lähden katsomaan. Mistä tietää, jos isä on siellä pahoin loukannut itsensä."