— No jotakin satuta sentään!
Reeta: "No se oli sentään tekonen! Semmoiset tulukset, tulukset tuluksen päiväsetkin, parhaat tulukset koko näissä kuuluvin! No kaikkea sentään! Ei pidä huolta neuvoistaan enempi kuin kuollut lehmä silmästään! Semmoiset tulukset, sanon vieläkin, jätit metsän hyviksi! Siinä ei paljon huolita."
Riikka: "So, so, vähemmällä tuo nyt välttää!… Tulukset olisivat tulukset, mutta tulta kun emme saaneet, se on enempi kuin yhdet tulukset… Mikä meidät nyt hyvä hyvittää?"
Kerttu: "Ei suinkaan sitä auta tähän jääminen. Ei suinkaan se yö silmää kaiva, lähdetään vaan hiljalleen kulkemaan kotiin päin. Koetellaan vaan lähteä, ikävähän tässäkin on. Sinä Riikka, koeta etukynnessä jalkatarkalta kopeloida matkan suuntaa, Reeta kulettaa Katria."
Katri: "Kyllä minä pääsen."
Riikka kädet kokotettuina harallaan eteenpäin lähti astua harostelemaan…
— Mutta tässä on semmoinen tureikko ja vielä vesikko… No ei tästä pääse ei matokaan… Älkää tulko vielä, hukkuu tähän…
Reeta: "Älä nyt ryve siellä yökautta! Koeta toisesta kohti!"
Riikka harrosteli toisapäin.
— Tähän sotkeutuu kuin kukko tappuroihin! Ei tästä niin sanomin selviä… Sama on täälläkin. Kyllä suppuh mentiin kuin venäläinen Pyhäkoskea laskiessaan… Ei hyvät ihmiset, tästä päästä ei mihinkään!