Sepeli hyppeli Sannaa vasten pystyyn, leimusi ja nuoleskeli Sannan käsiä.
— Aijai kun tuli mies hyvilleen, kun näki, että pyssy otetaan liikkeelle. No lähdetään nyt tuonne. Usuu! etsimään… Ka niin, tuolla se jo menee! Ei ole kauan ennenkuin kuuluu ääni. Lähdetään perään; otetaan neuvot mukaan. Minä otan tämän laukun ja pyssyn; jakakaa keskenänne viimeiset rihkamat… Kas niin! nyt kuuluu jo Sepelin haukunta! Lähdetään! Mitä te kähjäätte?… Joko ovat kaikki?
Kerttu: "Kaikki ovat."
Riikka: "Entäs tulukset?"
Sanna: "Niin tosiaankin!"
Reeta kopristi laukkutaskuaan ja virkkoi:
"Täällä ovat taskussa."
Kerttu katsahti tantereelle.
— Kaikki ovat matkassa… Mennään vaan.
Niin lähtivät tytöt tois-iltaiset aseet olallaan astumaan koiran haukuntaa kohti. Mutta Kerttu pyörähti vielä katsomaan takansa sitä kuusirykelmän juurrusta. Vaan kyynel vierähti kasvoille ja virkkoi itsekseen: