Sanna: "Mitä, Pentti ampuisiko? Pankolta paistikkaan ampuu semmoinen mies!"
Vappu: "Pelkää, veikkoset, pyssyä kuin Hölmöläiset Matin sirppiä! Olihan se kerran isän pyssyllä ampunut pyytä tuossa Rantasen kassarikolla. Kun oli pannut pyssyn puolilleen ruutia ja korvaruutia oli pannut kouramitalla, sitte oli ampua jämäyttänyt; mutta maahan oli pyssy käsistä pudonnut ja parkuin oli mies hypännyt pöheikköön päätään sammuttamaan. Kun oli semmoinen korvaruudin paljous tomahtanut, niin sileäksi oli mennyt otsatukka, silmäripset ja kulmakarvat, olipa kaupanpäällisiksi kirjaillut kasvopäitäkin. Siitä tuli miehelle mieltä. Ei ole sitte pyssyyn koskenut. Ja kyllä uskon, että vastakin joutaa pyssy naulaan hänestä nähden. Vaan luulen, että meistä jostakin tulee ampuja, kun rupeamme opettelemaan. Tai jos eivät muut rupea, niin minulla ei ole päätä palata. Oppimallahan papitkin tulevat."
Sanna: "Sen minäkin sanon!"
Reeta: "Ruvetkaahan tuota kummittelemaan muutamaksi mieliharmiksi."
Sanna: "Miksikä mieliharmiksi?"
Reeta: "Siksi, että teissä ei ole pyssyn haltijaa."
Vappu: "Eivät ne ole muutkaan pyssy kädessä syntyneet. Oppia se on ikä kaikki… Lähdetäänhän tästä kotiin; otetaan neuvot kaikki mukaan ja mennään tästä kankaan vietettä tuonne Puolukkavaaralle ja sieltä Teiriharjun päitse kotiin, niin sillä matkalla Sepeli löytää jonkun oravan että saadaan koetella".
Auno: "Samahan tuo on. Lähdetään vaan."
Kerttu: "Mutta eihän ole ampumavaroja."
Sanna: "On tuolla laukussa vaikka paljonkin. Lähdetään vaan, minä otan pyssyn… Täälläpäs makaa Sepeli pyssyn luona pää käpäläin päällä suorana. Sepeli, kuule, lähdetään nyt etsimään…"