— No olisikoon tuolla kalmalla niin pitkät ajatukset. Mutta pari siitäkin tulisi! Hyvä hyvällä saadaan, silmäpuolella sokea, saa sanoa. Ei vielä kumpaisetkaan ole kunnollista veroa ansainneet… Mutta en minä toki usko semmoista.
Vappu: "Mistä sen tietää, mitä ne siellä joutessaan tekevät. Luuletko, ettei Saaralla olisi sydäntä ottaa tämä talo Pentin kansaa omakseen."
Riikka: "Minä uskon, että raskii! Niin vievät kuin koirat, kun saada voinevat. Ja mikä niiden on saadessa, panevat tuumansa tukkuun, niin heti pyörähtävät asiat siten, että Saara ajaa meidät oman onnemme nojaan."
Kerttu: "En usko Saarasta semmoista. Ja samahan sille on, olipa tässä emäntänä kuka tahansa. Emmehän ole emäntänä olleet ennenkään, onhan nytkin sama olla työntekijänä. Ja eihän silloin ole vieras emäntänä kun on Saara."
Auno: "Kyllähän työ ei ole entisen makuista sitte, jos Saara ja Pentti tulisivat hallitsemaan. Mutta saattaahan sitä sentään tehdä jos tahtoo ja olla niinkuin pidetään."
Sanna: "Olkoot muut miten olkoot, mutta minä olen ja elän niinkuin päästä käsketään, pois tieltä vaan!"
Silloin remahti ovi auki ja ovelta näkyivät emännän taliset kasvot ja valkeina paistoivat lostikka hampaat. Silmät kiehuivat vihasta ja kohti kurkkuaan sähähti:
"Mikä rukouksen pito teillä nyt on täällä? Vai tänne, sen tuliset luntut, olette laittauneet makaamaan! Ei tuosta herran hetkestä ole kuulunut loukun ääntä. Taidatte, sen pahennukset, luulla, etten minä kuule, milloin työssä olette. Sen tuhannen loukkaat, pääsettekö asiaan vai…"
Siihen katkesi emännän sana, kun Sanna hyppäsi eteen ja käsi ojettuna ärjäsi:
"Suu kiinni ja paikalla!"