Pentti nosti päänsä, katsoi tutkivasti äitiinsä:
— Missä se nyt on rypenyt, on lumessa kuin koira?
Emäntä ei virkannut mitään; silmät paloivat vaan.
Pentti jatkoi: "Mitä sitä nyt on? Olin tästä aikeessa metsään."
Emäntä tiukasti: "Tule vaan tänne, minulla on asiaa."
Sen sanottuaan lähti astumaan oveen ja piikkoloimiin kudottu lyhyt hame kapeana riippui lanteilta, lumiset kengät olivat pauloilla sidotut nilkkoihin kiinni, vaan paksut pohkeat vilkkoivat paljaina. Päällä oli väljä lyhytläntä nuttu irtaallaan napista; hartioilla siinä näkyi lunta joka paikassa. Seisahti ovensuuhun, katsoi tuliko Pentti jälessä. Mutta Pentti ei ollut kiireissään. Emäntä tikasi:
"Tule rikeneen, älä kähjää, äläkä kuhjaa!"
Pentti pani puukkonsa viereensä, kohosi laiskasti seisalleen ja virkkoi:
"No mikä se nyt on semmoinen hätä, tuliko se nyt on nurkassa?"
Emäntä: "Oli mitä oli, tule heti!"