— Älä ruojiin koske! No kuule, Pentti rakas, älä koske! Tappavat ne sinut. Lähde nyt kamariin. Lähde nyt! taivu minuun. No kuule!… En minä anna lyödä. Anna tänne se liistakko… Tuonne nakataan semmoinen ase. No lähde nyt kamariin äitisi ja pikku Matin luo.
Pentti vapisi, ettei tahtonut seisallaan pysyä; lähti Saaran kanssa kamariin ja puhkain ja hampaitaan kiristellen virkkoi:
"Mitäs he muka räkyttävät, että minä en muka tohdi, ei tohdi."
Saara: "Annetaan niitten räkyttää; ole sinä viisaampi. Mennään kamariin, pikku Matilla siellä on ikävä; mummo sitä vaan siellä soudattelee."
Kamariin siirtyi Pentti Saaran kanssa, huiski kädellään ja puhui:
"Voi, voi, kun minä suutuin! Ja lyönyt olisin sitä Sannan ryöttiä, jos et olisi tullut väliin. Lyönyt olisin, että olisi räpsähtänyt! Ja edestään olisi mennyt. Jos minä lähden, niin katsokoot kallojaan pahennukset!"
"Saara otti Penttiä kädestä."
— Istuhan nyt ja malta mielesi. Ei pikasuus menesty asioissa; sitä katuu mies viime lopussa, se on Jumalan sana.
Muori soudatti nukkuvaa pikku Mattia ja laulaa hyrrytteli. Mutta heti kasvot kirkastuivat, katsahti tuikeasti Penttiin.
Mitä se oli, kun lyödä olisi pitänyt?