"Tottapa lienee paras minunkin lähteä."
Martan silmät rupesivat pyörimään, kasvot tummuivat, itku purskahti ja virkkoi:
"Voi minua onnetonta! Ei minulla lienekkään eläm… Voi, älä tule!"…
Silloin valahti pöydän alle ja rupesi tärisemään. Kerttu ja Auno aukoivat kouria, nostivat penkille ja pitelivät kunnes viihtyi nukkumaan. Auno kokoili vaatteita pään alle ja siihen laittoi Martan nukkumaan. Sikeästi nukkui Martta ja raskaasti aaltoili rinta.
Kesken unehtui tytöiltä syönti, leipäpalaset jäivät pöydälle ja lusikat uiskentelivat vellissä.
Sanna toi aitasta vaatteensa, laski ne penkille ja virkkoi:
"Tehdyssä ei ole tekemistä."
Vaatteitaan poistuivat hakemaan toisetkin tytöt, paitsi Kerttu istahti penkille ja nykäsi päähuivinsa silmilleen. Reeta kiivastui ja virkkoi:
"Tosiko noilla hulluilla on? Ota mieli, lähteä tapposen tahallaan elolta elettävältä maailman rantoja kiertämään. Kaikkia kouhoja! Kotona olen. Olen niinkuin pidetään, pankoot orsille tai parsille. Olipa tämä maailma kenellä tahansa… Kun olisit sinä, Kerttu, edes kotona."
Sen enempää ei Reeta puhunut, vetäsi huivin silmilleen, paiskautui penkin loukkoon; raskaita huokauksia kuului ja hartiat nytkähtelivät.