XXVIII.
Vaatteet olivat jo kääritty valkoisiin lakananyyttyihin. Pyhävaatteet olivat jo lähtijäin päällä ja huivit silmille nykästyinä seisoivat lattialla. Hartiat olivat painuksissa ja raskaasti nytkähtelivät rinnat. Mutta kohta oikasivat itsensä ja likenivät penkinpäässä kasvoillaan tuhkivaa Reetaa ja hyvästiksi pistivät kätensä Reetan käteen. Kerttu se puristi viimeiseksi Reetan kättä ja virkkoi:
"Pidä sinä Martasta huoli."
Sitte kääntyivät, ottivat vaatenyyttynsä selkiinsä ja pyöreät tuohivakat käsiinsä ja lähtivät Ahtolaan päin astumaan. — — —
Pistäysivät Ahtolassa emännän pakinoilla, mutta eivät siellä kauan viipyneet, vaan lähtivät ulomma tuntemattomaan maailmaan.
Tie kulki Hyllyäiskeron sivutse. Tytöt nousivat keron harjalle, katselivat kaukaisiin tuttaviin seutuihin ja harmaan hunnun peittämiin vuoriin. Mutta yksi ja toinen rinta pullistui, kasvot vetäysivät kurttuun ja lukemattomia kirkkaita kyyneliä karisi sammaleen.
Hetken perästä Kerttu virkkoi:
"Häpeä sanoa, kipeä kärsiä, mutta kyllä minä palaan takaisin kotiin."
Sanna kohotti päätään.
— Kotiin! Se vasta oli sana! Kerttu katsoi kotiin päin.