Pentti: "Mitäpä minä hänessä kävin."
Muori: "Näitkö niitä majanmuuttajia?"
Pentin kasvoissa välähti, katsahti muoriin ja vitkaan kysyi:
"Ketä?"
Muori: "Etkö sinä tiedä? No tyttöjähän niitä meni, ettei ole kotona kuin Kerttu, Reeta ja Martta, Kerttukin lähti, mutta kylmältä taisi ruveta nenään haisemaan; paikalla palasi pois. Toivoneeko sille Korteniemen Juusolle, koska se näkyy täällä kulkevan, mutta kyllä minä saatan siihen väliin pistää likaisen sormeni. Niin, pois tuli Kerttu ja mahtaa tulla sama toisillekkin. Kyllä minä uskon, että heti sieltä routa porsaat kotiin ajaa. Vaan kyllä siellä kuitenkin virsusulat palaa. Eivät ne ole niin ylpeitä palattuaan. Ja onhan niille hyvä sanoa. Kyllä niille nyt on helppo nenän päälle astua, Vetäkööthän luunsa vielä tänne, mokomat varsat!… No kyllä se oli mainio asia, kun sinä sittekin lähdit sinne nimismiestä hakemaan. Sitä pakoon ne menivät. Antaapa ruojain koetella, tokko siellä oppivat tuulen tuntemaan, taivaan tajuamaan. Ovat ne olleetkin tässä koirina silmillä, vaan koettakootpa nyt! Kutti, kutti moniaankaan kerran!… Mutta luulen toki, että sivulleen tuo Kerttu nyt siipensä panee, koska hän takaisin palasi… Mutta missä asti sinä kuitenkin kävit?"
Pentti: "Kävin vaan tuolla puolen Koljolan."
Muori: "Miten sinä siitä palasit?"
Pentti: "Tuli vastaani Heinälahden ukko… Käski sanoa terveisiä."
Muori: "Heinälahden ukko! Vai tapasit ukkoa! Se on ollut minulle tuttava aivan pienestä pahasta. Niin, niin ystävällinen ukko. Jos ei siinä ole kunnon ukko, niin ei tässä maailmassa! No mitä se ukko sinulle sanoi?"
Pentti: "Sanoi se, ettei saa tyttöjä ajaa omasta talostaan."