Kerttu: "Siksi, kun et antaisi tietää vanhuksillesi. Ei sitä piillen pirttiä pidetä, se on vanha sananlasku."
Juuso: "Ei sitä sitte kun tosi tulee salatakkaan vanhuksilta."
Kerttu ei virkannut mitään, katseli kynsiään ja pureskeli niitä.
Juuson ahavoituneissa kasvoissa värähteli arka punastus.
— No mitä arvelet, saisiko tuoda kihlat?
Kerttu katsoi kainon silmäyksen Juusoon, mutta suuret silmät leimahtivat niin kummasti.
— Kihlat!… Tottako sinä puhuit?
Juuso: "Milloinpa minä olen valehdellut? Sano pois suusi puhtaaksi.
Minulla on kiire kotiin… Vai etkö sinä luota minuun?"
Kerttu tarttui Juuson kaulaan.
Kyllä minä luotan sinuun.