Saara: "Kyllä tätä ei pitkältä kannettaisi."
Reeta: "Tässä on saada sammua, kun saamme saunaan."
Reeta ja Saara kantaa retuuttivat nukkuvaa Kerttua yli kartanon. Kertun pää retkotti alaspäin ja verinen kieli möklötti auki olevassa suussa.
Saunan lattialle teki Reeta vuoteen ja siihen asettivat Kertun. Reeta peitteli, laitteli kaikki jäsenet mukavasti ja katselivat sitte hetken.
Saara: "Kovin kiihkeästi liikkuvat nuo veret kasvoissa. Ja miten jo hourata höpisee! Ei ole vielä toivoa selviämisestä."
Saara poistui univuoteelleen. Reeta köllistyi Kertun viereen. Mutta uni ei näkynyt tulevan Lähti siitä ulos, painoi saunan oven kiinni ja käveli pirttiin.
Martta makasi äskeisellä sijallaan pirtin lattialla. Reeta pani sille päänalustaa ja lähti vieläkin kävelemään ulos. Meni rannalle sen suuren kiven luokse. Siihen hän istui paaterolle ja katseli niitä pitkiä puunkuvaimia, jotka lepäilivät Kalliojärven pinnalla. Mutta siihen katkesivat ajatukset, kun Kerttu vauhkana juoksi järveen ja huuti:
"Kummini, älä jätä! Älä jätä!… Älä jätä, tulen minä! No älä jätä kummi!"
Kerttu juoksi järveen niin kauas, ettei jalka ottanut pohjaan.
Reeta sysäsi veneen rannalta; souti Kertun luokse; mutta Kerttu painui pohjaan. Kohta kuitenkin nousi ja toi käsissään kiven, jonka oli talvella avantoa aukaistessaan pudottanut, nakkasi veneeseen ja kiihkeästi virkkoi: