"Tuossa!"
Reeta otti Kertun kädestä kiinni.
— Kerttu kulta, tule nyt veneesen! Kerttu nauroi oikein makeasti:
— En minä tule venheesen. Alkoi riuhtoa kättään irti.
— Kutti, empä tule! Tuonne lähden kummin luokse.
Reeta: "Älä kaada venettä! Voi, voi, älä kaada venettä! Kuule nyt äläkä riehu! Kuu… Uihui, uihuih, huih!"
Silloin painuivat kumpaisetkin pohjaan. Mutta Reeta ei heittänyt Kerttua irti ja veti vaan matalalle päin. Siten pääsivät niin matalalle, että jalka otti pohjaan. Kaulaansa myöten olivat he vedessä. Kerttu rupesi käsillään vettä räiskyttämään, mutta Reeta tarttui häneen syliksi ja kuletti maalle huolimatta, jos se räiskyttikin.
Maalle päästyä Reeta ihasteli:
"Ei vesi hulluja upota, sanotaan."
Kerttu äkäytyi seisomaan ja katseli järvelle.