Kasvot mustuivat, repi tukkaansa, kiristeli hampaitaan ja riuhtoi käsillään ilmaan. Tarttui kynsillään seinänsaumaan ja repäsi, että sälöt lähtivät.
Reeta tarttui syliksi Kerttuun.
"Älä nyt kauhistu. En minä ole sanonut; ne ovat itsestään vikoneet. No asetu nyt, rakas siskoni… Olethan mieletönnä taasen… Olet niin kauhean näköinen, että hirvittää!"
Reeta kallisti Kertun vuoteelle.
— Nuku vaan siinä. Kuule, rupea vaan tuohon vuoteelle pitkäksesi. Se niin… Älä pui sitä nyrkkiäsi. Asetu nyt!… Kas niin, nukutaan nyt tässä. Näin käsikaulassa näin vaan nukutaan. — — —
Muori oli ollut Korteniemessä hääreissulla useita päiviä eikä tiennyt asioista mitään. Pentti oli tullut metsästä, istui rappusilla ja toisella kädellään hampaidensa avulla sitoi käärettä hauislihansa ympärille. Muori asteli ruispellon piennarta kartanoon päin ja neuloi sukkaa. Lankakerä oli paidan povessa, harmaa nuttu reuhotti aukinaisena hartioilla ja lyhytlännän piikkoloimisen alushameen helmat yksitotisesti heilahtelivat puoleen ja toiseen. Päällyshameen helmat oli nostettu lonkille kauluksen alle ja sen mutkassa myksöttivät uudet paulakengät mutta jaloissa tuohikengät harvasteesen kitkahtelivat verkalleen käyskellessä. Pentin luokse tultua alkoi kertoilla:
"Terveisiä häistä joka hengeltä! Sielläpä oli Juusolla suuret häät. Paljo oli väkeä; oli syömistä ja juomista tähteen jättäen. Morsian oli korea jos korea. Ruunu päässä se hemotti. Siinä se nyt oli Kertun toivo! Niin jäi kuin kalamiehen koira rannalle ulvomaan. Enkös minä sitä sanonut jo. Niimpä se kävikin… Mutta mikä sinulla kädessä?"
Pentti rykäsi ja virkkoi:
"Tuo Kerttu tuli hulluksi. Hallitsin sitä, niin puri tuosta palan pois."
Muorin kasvot hulmahtivat.