Reeta istui penkillä ja alkoi puhella:
"Mikä sinun mieltäsi painaa?… Mikä?… Sano nyt… Sano vaikka olisi kuinka pahaa… No älä nyt noin synkisty… Sano nyt minulle"…
Kerttu rykäsi… kuuristui Reetaan päin ja ääni värisi, kun kuiskasi:
"Kuule, Reeta!"
Reeta: "Kyllä minä kuulen."
Kerttu: "Minulla on lapsi"…
Reetan silmät suurenivat.
— Olemme sitä juuri yhdestä ja toisesta syystä uumoilleet, että sinulla on jotakin semmoista. Olemme metsiä koiran kanssa risteilleet sinne ja tänne ja sielläpä on Pentti nytkin.
Kerttu säpsähti.
— Pentti?… Tietääkö sen muut? Voi, voi, minä onnettomista onnettomin!