Pentti laski muorin käsistään maahan ja muori tuskaisennäköisenä pää niskoillaan huuti:
"Aijai-jai… Aijai-jai… Tappoivat p—leet… Aijaijai… Herra
Jumala hyvästi siunaa! Tappoivat p-leet… Voi jos vielä pääsisin, en
tervettä luun solmua heittäisi! Aijai, jai-jai! Tappoivat p—leet.
Tappoivat ne sen vietävät!… Aijai-jai-jai!"
Pentti: "Mikä teillä on?"
Muori kädellään painoi kylkeään.
— Kylki ihan sämänä… Taosta… Ei tule siitä kylkeä… Aijai-jai!
Tappoivat p—leen p—leet… Tappoivat… Aijai-jai!…
Tuskan hiki jaoksi muorin kasvoista. Saara joutui Pentin avuksi ja kantoivat kamariin; tekivät vuoteen ja laskivat siihen.
Siinä muori jäsentäkään liikuttamatta kenotti ja kipeästi valittaen katkonaisesti hengitti. Mutta tulisena liekehtivät pyöreät kasvot ja vihasta säihkivät mustat silmät. Vielä koetti katkonaisesti sanan kerralla lausuilla:
"Minä tiedän… ihan… tarkkaan, että… tuo huo… rakko… on tap… panut… siki… önsä"…
Muori hengitti vaikeasti; rinta ryyhitti kuin metsäkissalla ja jatkoi:
"Sinun pitää il… moittaa nimi… mis… miehelle… muuten sii… tä olet vastuussa… Joutaa linnaan!… Sinne on… omansa… Siellä ovat… muutkin murhanmiehet."