Saara nureksien: "Vielä linnaan tuo raukka! Vähä tässä on muuta mieliharmia… Antaapa hänen olla. Ja olenhan kaksi päivää hakenut metsissä, mutta en ole löytänyt."
Pentti kohotti päätään; katsoi akkunasta ulos.
— Mutta mitä tuo koira kantaa tuolta pellon piennarta tännepäin?
Saara katsoi akkunasta:
— On sillä kantamista. Kas miten heitti tuohon maahan ja läähöttää kieli pitkällä. Raskas se on tuo kannettava… Nyt se ottaa sen hampaihinsa ja lähtee kantamaan. Katsotaanhan, kun se tuopi kartanolle…
Saaran silmät suurenivat; kasvot punastuivat. Kuiskasi Pentille:
"Älä Jumalan tähden virka mitään!"
Kiirehti ulos.
Muorin silmät kahahtivat renkailleen — Kas niin! Minä arvaan… että koira toi… sen raadon… metsästä… Eikös ollut… asia siten?
Pentti ei virkannut, katsoi vaan akkunasta kartanolle, kun Sepeli leimuavin hännin ja palavin silmin pyöri Saaran ympärillä, kun Saara vapisevalla äänellään virkkoi: