Enempi ei Kerttu jatkanut. Paitahihasillaan ja lyhyt hametölppö päällään avojaloin lähti astumaan kankaan lievettä Raatesuolle päin ja truitutteli Kyyttöä tulemaan.
Kyyttö venytteli pitkään, nuoleskeli itseään ja lähti häntäänsä huiskautellen kävellä jampimaan. Nuuski maata ja rautainen kello nalkahteli kaulassa.
Hongiston helmaan katosi ruskeakylkinen Kyyttö. Kello alkoi kuulua sekavammin ja Kertun kutsunta kaikui vaan rinteillä. — — —
Reeta se matkusteli Pietolaan, tarpoi tulvaisia korpia ja kierteli pitkiä mutkia päästäkseen kuivin jaloin enimmät matkat.
Puolen rinnassa oli jo päivä, kun Reeta saapui Pietolaan. Seisahtui pellon pientareelle ja rengassilmillään punastuksissaan ja suu sopella katsoi Pajulahteen päin, jossa kirkkotien vieressä paloi Vähänen tuli ja harmaansininen savu kitkuili pieninä haituvina Juhannuspäivän kirkkaaseen ilmaan.
Saara tuli Reetan luokse. Huivi oli silmillään ja kädet rinnoillaan, sanoi:
"No nyt sinä tulit."
Reeta: "Mikä tuo tuli tuolla rantapajukossa… eihän siellä lehmien suitsu?"
Saara: "Siinä poltettiin äsken Pentin vuoteita."
Reetan silmät kirkastuivat; kasvoissa välähti ja virkkoi: