Katri pyyhki hikeä kasvoistaan esiliinaansa ja sanoi: "Mutta minusta tuntuu lystille nyt istua. Voi, voi, kun minulla oli jo vaikea!"
Saara: "Väsyttäähän sinua, kun olet lihonut tuommoiseksi. Olet kuin seitsemän leivän uuni."
Riikka: "Kunhan kerran viikossa niin väsyisit, niin kyllä lähtisi täkkä päältäsi."
Saara: "Mutta missä ne miehet ovat?"
Katri: "Ne hevosten kanssa tulevat jäleltä. Kun on tuolla matkalla vetelöitä soita, niitä pitää kierrellä."
Saara: "Miten ne osaavat?"
Katri: "Kyllä ne osaavat tämän viimeisen matkan. Tuohon Parresuolle asti tulimme yhtä matkaa. Mutta miten päässevät tänne tuosta joesta poikki. Tuskin ne hevoset tuolle sillalle lähtevät, kun se noin hepattaa ja ketkahteiee ja lonsuvat nuo palkit."
Vappu katsahti ikkunasta.
— Kas tuossa ovat kartanolla Tahvo ja Olli-Pekka. Nulikat vasuista katselevat kuin variksen pojat pesästään. Eivät ole tietääkseen, nauvottavat vaan isäinsä selässä. Saarakin katsoi akkunasta kartanolle ja virkkoi: "Tuo pieni mieskö se on Olli-Pekka? Sekö se on Riikan?"
Riikka: "Semmoinen tervanahturi se on minun mieheni."