Vappu: "Minun se on nimikkoni."
Saaran kasvot lamautuivat ja silmät välähtivät ikävästi. Kääntyi
Riikkaan ja kasvoihin palasi taasen lysti hymy, sanoi:
"Entäs sinulla, onko niitä muita kuin tuo nauvotus tuossa sylissä? Voi, voi, kun sinulla on pyöreät ruskeat silmät ja musta tukka ja noin pikkuisella!"
Riikka: "Se on isänsä näköinen. On se isällä vielä selässä kolmivuotias, samallainen paurisko kuin tämäkin."
Saara: "Mutta mikäs se tässä penkillä on? Katselee kuin hiiri ropeesta. Kenenkäs näköinen sinä olet?"
Katri: "Sukuun on, ei sikaan. Veistäjäänsä se lastu lähtee, sehän on vanha sananlasku"…
Saara hykerteli käsiään, palavin silmin katseli siskojaan ja virkkoi:
"Voi, voi, kun tulitte! No mitä teille nyt kuuluu?"
Katri: "Eipä kuulu kummia."
Vappu: "Tuossa Pajulahdessa minä kummaa katselin, kun entisen Pajupuron sijalle, josta astumalla yli kulettiin, on tullut suuri joki ja nyt tuommoinen silta yli. En yrittänyt tuntea entiseksi Pajulahdeksi. Ja tämä talo oli niin rähjäytyneennäköinen kuin uupuva koni, niin en tahtonut uskoa Pietolaksi."