Riikka: "Pitäisihän niille ruveta rypysijaa laittamaan."
Katri: "Saisivathan tässä asettua muutkin; aurinko paistaa enää Hyllyäiskeroon. Mutta sadetta se ennustaa huomiseksi, kun päälleen puhuu aurinko."
Reeta: "Kyllä siitä ei ole nyt sade kaukana: lehmät äsken nuoleskelivat toisiaan ja kuolleita näin unissani mennä yönä. Äitivainajakin oli niin toimessaan. Ahtolan muorin kanssa niillä oli semmoista hommaa siinä Ahtolassa. Mutta mitähän siihen Ahtolaan tullenee, ei se mene aivan pateetta. Siinä oli uusi rakennus tekeillä ja ukko oli niin puhtaissa vaatteissa. En muista oikein perinpohjin sitä untani; mutta hyvähän lienee, jos siihen ei jotain tulisi… Äiti se oli ennen tarkka unilleen."
Olli-Pekka: "Minun äitini se on tarkka unilleen. Semmoista ei ole monta. Minä muistan, kun se kerrankin näki unen Repoharjulle ja aamusella luki kuin kirjasta, miten Repoharjun talon käypi. Ja niin kävi aivan sanasta sanaan kuin naulattu, vaikka silloin kun se äiti näki unen, ei kukaan uskonut semmoista. Rikas talo kuin linna, ihan ääriään tietämätön: vanhukset kovat kuin juurikat hoitivat taloa. Ja siinä talossa tiettiin kuka on isäntä. Vanhukset kuolivat yhteen hautaan. Päät tulivat päältä pois. Nuoret eivät sopineet yhdessä olemaan. Kaksi veljestä, Timo ja Antero rupesivat erottamaan toisia, maksoivat suuret osat ja niin velkausivat silmiään myöten. Sitte rupesivat juomaan. Markkinasta markkinaan kulettiin ja roijattiin; paras hevonen ostettiin eteensä. Sitäpä eivät velkamiehet kauan kärsineet, ottivat omansa pois ja isännille jäi tyhjä näppiin, maailma haltuun. Ja niinkuin nakutettu, kuten äiti povasi, kävi, että muutamain vuosien perästä joutui maa vieraan auraan. Ja niin se iso Repoharju hävisi puille juurittomille, meni tietämättä kuin nukkuneen rukous."
Katri: "Niin ne ovat muutamat tarkkoja unilleen. Mutta eikös se sinulle povannut tänne lähtiessä mitään?"
Olli-Pekka naurahti, että povasihan se, mutta mitenhän se siinä lienee sattunut paikalleen. Sehän sanoi meidän elävän niinkuin punapälvessä. Ja sen vuoksihan se ei kieltänyt lähtemästäkään.
Riikka: "Tolkussahan se muori olikin. Sehän laittoi, hommasi ja hyppäsi niin, niin mielissään, että ei mihin panna. Se kun oli liukas minullekkin, se lekerehti kuin liposen lintu. Ja lähtiessä antoi virsikirjan minulle. Tämmöisen virsikirjaa muori antoi. Olihan se niin paljon kuin voita rievussa," Olli-Pekka sanoi naurusuin:
— Minulle se sopotti, että pidähän Jumala silmäisi edessä, niin ei sitä tule hätään.
Auno: "Paras neuvo, mitä äiti voi antaa lapselleen." Siihen loppuivat illan tarinat. Reeta pisteli kättä hyvästiksi kaikille ja lähti Pahtajärvelle Kertun luokse. Joukollaan toiset siskot, Tahvo ja Olli-Pekka saattelivat Reetan pellon perelle. Reeta kääntyi vielä toisiin ja virkkoi:
"No tokihan nyt tulette hirren hakkuusen Pahtajärvelle."