Katri huokasi syvään ja virkkoi:
"Jumala tietää millä talvelle lähdetään. On oltu köyhiä ennenkin, mutta niin tuntuu, ettei toki ennen näin tyhjinä. Kun talvi kättä antaa eikä talven varustetta mille suutaan aukasta."
Auno: "Se on vanha sananlasku, että asein köyhä syöpi viimeisensä ja elää yhtäkaikki."
Katri: "Elät sitä sinä, kun olet aikuinen, mutta nuo lapsi raukat."
Tahvo: "Kyllä tuota tästä vuodesta päästään. Onhan noita sen verran varoja, kunhan ei pahempaa tulisi. Mutta painaahan tuo mieltä, kun tuommoiset tou'ot, oljikot kuin hankea ja aivan tuossa käteen käymässä, niin kun menevät tuosta läpi käsien. Menevät kuin siivellä pyyhältäin. En ole moista nähnyt en kuullut, kun ei jäänyt ei sian puremista. Ja niin menee vuoden työ kuin kuumille kiville. Sehän tuo tahtoo päätä vannehtia."
Olli-Pekka virkkoi kylmästi:
"Kyllä se kävi niin, että tänne tultiin syömään viimeiset rihkamansa."
Kasvot kihahtivat punaisiksi.
— En liikuta minä muualle äyriäkään kuin tuohon talon tekoon, en äyriäkään, sen sanon!
Riikka: "Mutta kunhan nälkää katsoo silmästä silmään, niin kyllä panet. Henki on eläkkeen poika."