Auno: "Kyllä se Jumala sentään pitää huolen luomista lapsistaan. Sama se on nytkin. Kunhan vaan tyydytään Jumalaan eikä huolita huomisesta päivästä, niin kyllä se antaa ravinnon ajallaan."
Vappu katkasi puheen.
— Hym, Jumala pitää huolen! Se antaa ravinnon ajallaan! On tuo nähty tuon huolenpito. Kun ei olisi itse pidetty huolta itsestään, niin aikoja sitte olisi jo saatu suulleen kuolla eikä olisi koirakaan perään haukkunut… Ei huolita huomisesta päivästä! Kaikkia kuulee!
Tahvo tuli kalalta. Synkeänä oli muoto ja vihaisena heitti konttinsa lattiaan ja virkkoi karmeasti:
"Jo nyt on saanut pe—le arennille tämän tienoon!"
Katri katsahti Tahvoon, rienti katsomaan konttia ja ystävällisesti virkkoi:
"Etkö saanutkaan kaloja? Eihän sitä aina. Nyt kun on näin kylmät, niin kalat ovat kauttautuneet; mutta kunhan lämpiävät ilmat, niin sitte taasen. No onhan noita vähäsen. Kas tuommoinen hauki! Ja onhan täällä ahvenia toista läjää! Kyllä näistä keitto tulee."
Tahvo ei kuunnellut Katrin puhetta; kiroili vaan, käveli lattialla ja sanoi vihasesti:
"Kyllä minä en rupea tänne nälkään kuolemaan. Saat laittautua matkaan noiden perillisten kanssa. Lähdetään kuin Piiroisen joukko kulkeutumaan talo talolta kotipuoleen ja heitetään petoin huostaan tämä… Voi, voi sentään mihin piti joutua! Se on sinun syysi ja tuon muutaman rohveetan, tuon Aunon… Ala vaan laittautua matkaan! On meillä vielä sen verran rihkamia, että pääsemme kotipuoleen kerjäämättä? Vaan kun syömme täällä viimeiset, niin joudumme kerjuuseen."
Katri punastui eikä virkannut mitään, puristi vaan huulensa yhteen.