Riikka katsahti Katriin ja virkkoi:
"Joka menee se menköön. En lähde minä. Henki on surmalle velkaa. Vaikka kuolen tänne, niin kerta kuolla syntyneen. Ei ole pestyä pöydänpäätä sielläkään."
Katri: "Sen sanon minäkin, että ei ole pestyä pöydän päätä sielläkään. Vaivallahan on eläminen, meni mihin meni. Ollaan vaan täällä. Ei ole surma tervaa karvaampi."
Olli-Pekka sanoi kiihkeästi:
"Samaa olen tässä miettinyt, että en rupea tänne näljin surmin kuolemaan. Kotipuoleen lähden minäkin. Kun ei lähtene Riikka, niin jos tahansa. Oma on syynsä. Ei syytä minua toistekkaan, että olen tänne kulettanut."
Riikka: "Empä syytäkkään sinua enkä muita. Hyvä vaan, että olemme täällä. Tyydytään vaan onneensa."
Olli-Pekan silmät rupesivat kiilumaan.
— Tyydytään onneensa!… Kyllä minä nyt vielä sinua kuuntelen! Kyllä olet minua jo nenästä vetänyt siksi, että nyt jo välttää. Lähde vaan, kun lähtenet matkaan!
Riikka: "Eipä vähä mitään. Paljonpa panit palallesi… Hohoo! vai lähde matkaan! En toki lähde tässä hädässä."
Olli-Pekka: "Kyllä minä saan lähtemään, kunhan minä vien rahani matkassani."