"Vie vaan, vie kukkaroineen! Kun lienevät sinulle aivan vieraat nuo lapset, niin heitä vaan minun kaulaani ja mene vaan niin kauas, ettei kuu kuule eikä päivä näe!"
Tahvo se puhki vihoissaan ja kamalansynkkänä oli entinen valkoverinen muoto ja vihasta verestivät sinisenharmaat silmät. Tyhjää toimittain käveli pirtin; lattialla, käveli ja puheli. Viimein punalti päätään, virkkoi tuimasti:
"Nuo akat ja pe—leet! Niille kun antaa yhden sormensa, ne vievät koko käden… Maksaa se mielestä mesimarjan: tämän ajan on saanut tehdä työtä kuin tuleen. Voi sen…, sen…"
Olli-Pekka virkkoi tivakasti:
"No syötyä ei saada takaisin. Se on, tullut, joka on tullut.
Lähdetään kotiin. Paistaa siellä päivä vähän lämpimämmästi…
Lähdetään!…"
Reeta: "Mihinkäs talon teos jääpi Pahtajärvellä?"
Olli-Pekka: "Jäi mihin jäi; pois lähden!"
Tahvo kävi aitasta rahansa, heitti pöydälle kourallisen hopearahoja ja sanoi:
"Tuossa on matkarahat, joilla pääset, kun et älyä lähteä yhteen matkaan."
Olli-Pekka teki samoin, heitti rahoja pöydälle ja virkkoi tylysti: