"Tuossa on!… Tulkaa yhdessä matkassa."
Katri tuikasi ulos, meni saunaan ja siellä itki itsekseen. Riikka meni rannalle ison kiven suojaan, lankesi kasvoilleen maahan, käsillään puristeli kasvojaan ja puhki raskaita huokauksia…
Tahvo ja Olli-Pekka olivat menneet. Katri ja Riikka tulivat huivisilmillä pirttiin. Katri seisahti pankkoa vasten. Riikka istui oviakkunan poskeen ja katseli akkunasta ulos, vaikka ei mitään sentään katsonut.
Auno istui kädet helmassa peripenkillä ja suurilla silmillään katseli
Riikkaa ja Katria, virkkoi:
"En minä luullut, että se nyt on totta tuo homma. Tuli kuin puulla päähän lyöden."
Reeta: "En minäkään uskonut, että tuo nyt on totta. Luulin, että nyt tuossa vihoissaan tuskeilevat, mutta se raukeaa, kunhan purkavat pussinsa."
Katri rykäsi, kohotti hartioitaan vähän pystympään ja umpimielisesti virkkoi:
"Kyllä se oli ennen aiottua. Jo ne ovat vuosikausia sitä nurkuttaneet. Mutta me Riikan kanssa kun emme ole taipuneet, niin ei ole saanut satuun lähtö."
Riikka kääntyi toisiin, pyyhkäsi esiliinaansa kasvojaan ja virkkoi:
"Kun niitä nytkin olisi kehdannut ruveta houkuttelemaan, niin…"