Vappu katseli Aunoon ja virkkoi:
"Auno se aina sanoo Jumalalta saavansa kaikkea, mutta käyppäs nyt siemeniä. Käyppä muudan säkki, niin nähdään minkälaisia nuo ovat sen talon pellossa kasvaneet."
Toiset hytkähtivät ja silmäsivät Aunoon, Auno lenti punaiseksi kuin kekäle, puristi huulensa ja hampaansa yhteen ja kasvoille ilmausivat suuret kyyneleet. Vesikiehteisin silmin kohosi ja meni metsään. Mutta levottomin kasvoin nousivat toisetkin siitä ylös ja menivät yönsä lepoon.
Vaan Marttaa, Riikkaa ja Katria ei mielinyt nukuttamaan. Kirkkain silmin vuoteellaan pirtin lattialla katselivat ja kääntelivät itseään.
Pohjoisen rannalla oli jo valoisin päivänkajas eikä vieläkään Aunoa näkynyt, niin yksitellen hiipivät ulos Martta, Katri ja Riikka. Kulkivat metsään Karhurovalle päin, mihin olivat nähneet Aunon menevän, ja siellä tapasivat toisensa, mutta ei Aunoa kuulunut. Tulivat viimein erään ryhevän kuusen lähelle. Sieltä kuusen juurelta kuului Aunon hiljaista pahetta.
Siihen noin kymmenen askelen päähän seisahtivat. Martta pyörein silmin kuiskasi:
"Kenen kanssa se Auno puhun?"
Katri laski päänsä alas, kasvot vaalenivat ja hieman vapisten kuiskasi:
"Se rukoilee."
Riikallakin pää painui alas, katseli maahan ja visahti: