"Olkaa hiljaa!"
Viimein he lähenivät likemmä kuusta. Auno oli maassa kasvoillaan, sormet liitetty ristiin.
Martta laskeusi Aunon viereen polvilleen ja virkkoi:
"Kuule, Auno kulta. Anna anteeksi, kun sinut pahoitimme. Emmehän ymmärtäneet, että se sinuun niin koski."
Auno ei näkynyt kuulevan.
Katri laskeusi polvilleen Aunon viereen ja virkkoi:
"Kuule, Auno rakas. Älä nyt pahene meille…"
Martta itkussaan nyki Aunoa.
— Kuule nyt, mikä sinulla on? Virka nyt yksi sana meille ja anna anteeksi.
Auno kohotti päänsä, virkkoi: