Salamat leimahtelivat ehtimiseen, mutta ukkonen jyrähteli jo loitompana ja ohenevan näytti läntinen puoli. Vaan vielä painoi hurja tuuli puiden latvoja ja oistonaan juoksi maalla sateen vesi. Mutta ukkonen siirtyi kauvemmas kerta kerralta. Tuuli heikkeni, taukosi sade ja kohta paistoi herttainen aurinko. Ihana seitsenvärinen vesikaari kaksinkertaisena kultavempelenä leimusi pakenevan pilven tuhkanharmailla maahan riippuvilla helmoilla.
Kotiin lähtivät rientämään halki vetisen metsän. Auno ja Riikka taluttivat Vappua. Mutta matkalla pyörtyi Vappu aivan toimettomaksi. Silloin tehtiin paarit ja niillä Auno ja Tahvo kantoivat Vapun tunnotonna kotiin. Pahoinvoipina olivat toisetkin. Makuulleen rientivät kaikki ja nukkuivat henkihieverinä huomeiseen aamuun. Ainoastaan Martta, joka oli ollut kotona lasten kanssa, oli Aunon kanssa valveilla ja hoitivat karjaa — — —
Huomenaamun viileänä hetkenä heräilivät Pietolan asukkaat ja konkoivat ylös, mutta Vappu ei kyennyt päätä nostamaan. Kasvot olivat tulehtuneet, kuollut veri silmäkuopissa, huulet mustat ja turpuneet, ja verestävät silmät vieräkehtivät raukeasti. Paljo oli verta oksentanut vielä yöllä ja kipeästi valitteli vuoteellaan pirtin lattialla. Mutta Auno teki vuoteen kamariin itäpuoleisen ikkunan alle ravatille ja siihen talutti Vapun, peitteli vuoteelle.
Kuuma kyynel putosi Aunon kasvoille, virkkoi:
"Voi rakas Vappu, ei Jumala tahdo syntisen kuolemaa. Jota hän rakastaa, sitä hän kurittaa."
Auno katsoi pitkään vuoteellaan hojottavaa Vappua ja hetken perästä poistui päivänsä askareihin. Vappu kallisti päänsä akkunaan päin ja akkunan läpi katseli itäpohjoiselle taivaalle, jossa hiilakansinisen kannen alla liiteli pääskyspari tuntematta tavallisen ihmislapsen suruista ja mielimurteista.
Kesä oli lämmin ja kasveille mieluinen. Maan täydeltä kasvoivat pellot Ja Elokuun alussa oli vilja täysi kypsänä ja ryhevät kuhilaat melkein peittivät Pietolan vainioita. Niinpä eräänä Elokuun kultaisena päivänä asukkaat keveillä mielin kokosivat närtteihin kahisevia kuhilaita ja hohtavia närtteitä kohosi keltaiselle sängelle.
Mutta vuoteellaan oli Vappu. Ei ollut toivoa elosta. Synkkinä värisivät haudankalpeat ja suoniksi muuttuneet kasvot ja kahdeksanvuotias tyttönsä itki rinnoilla.
Täytyneellä sydämmellä sammaltain katkonaisesti, virkkoi äiti:
"Sinun tähtesi eläisin, rakas Anni… En tietäisi rakkautta olevankaan, jos ei olisi sinua…"