"Onhan Auno täti aina sanonut, että Jumala kuulee rukouksia.
Rukoillaan nyt Jumalaa, että äiti saisi elää."
Auno hymysuin katseli Annia, virkkoi:
"Uskotko sinä, että Jumala kuulee meitä?"
Anni: "Uskon minä. Onhan Auno täti sanonut, että Jumala on luvannut kuulla meitä."
Aunon kasvot värähtivät, taputti Annia kasvoihin ja loistavin silmin virkkoi:
"Sinä lapsi kulta, kun sinä uskot, niin sinulle tapahtuu."
Auno lähti kävelemään; mutta Anni tarttui Aunon käteen ja hyppelehti siinä. Niin käsi kädessä menivät rannalle ja sen ison petäjän juureen lankesivat kasvoilleen. — —
Tuokion perästä palasivat. Anni rienti kamariin ja säihkyvin silmin liepsahti äitin rinnoille, virkkoi:
"Me Aunon kanssa rukoilimme Jumalaa, että äiti saisi elää."
Anni taputteli äitinsä kasvoja ja iloisesti jatkoi: