Älä nyt puhu muille… Sanon sen sinulle vaan…
Auno puisti Vapun kättä.
— Ole huoletta!… Mutta kuule sinä, rakas sisko…
Vappu katsoi kysyvästi Aunoa silmiin:
"Mitä?… Sano nyt…"
Auno: "Tuo Kerttu painaa minun mieltäni… On sanassa: Mitä ikänä te anotte minun nimeeni, niin te sen saatte… Tahtoisimpa sinuakin kanssani rukoilemaan hänen puolestaan. Ja onhan Martta toinen onneton… Jospa näkisimme ne terveinä!"
Vappu puristi Aunon molempia käsiä ja palavin silmin virkkoi:
"Auno, Auno, mielelläni sen teen. Kiitos, että muistutit semmoisesta! Rukoillaan ihan joka päivä, niin saamme olla varmat, että rukouksemme tulee kuulluksi. Kun uskomme, niin meille tapahtuu" — — —
* * * * *
Oli Sunnuntaipäivä Syyskuun ja Lokakuun rajalla. Keltainen metsä murhemielin huokaili syksyn viileässä tuulessa. Pohjoisesta retkeilivät joutsenet pilvien rajalla. Pitkänä raitona ne siirtyivät etelään päin ja tuolloin tällöin kurlahtelivat ikäänkuin hyvästiksi Pohjolalle.