— Sukkelaan tulen sammutukseen!
Polkasi jalkaa lujemmasti ja sävähti: "Tokko pe—leet kohoatte!"
Silloin tarttui Vappua käsivarteen ja reuhautti kappaleen matkaa kentälle ja irvellä ikenin puhisten rupesi tavottamaan Marttaa, mutta Martta hyppäsi jaloilleen. Samoin teki Annikin, mutta Auno pysyi paikallaan. Hampaitaan kirauttaen tarttui Olli-Pekka Aunon olkapäähän, repäsi ylös ja mukiloi nyrkin kanssa korvalle ja hartioihin ja kirkuen ja äheltäen virkkoi:
"Sinä pe—leen pahennus, vai tähän sinä laittausit! Totteletko sinä minua toisen kerran, hähhäh!… Käveletkö tuonne vai mitä, häh!"
Auno polvillaan maassa painoi korvallistaan, kyynel herahti silmästä, katsoi maahan ja huulet liikkuivat.
Olli-Pekka poistui ja pauhaten rienti tulen sammutukseen. Mutta Auno, Vappu, Anni ja Martta jäivät paikoilleen ja lankesivat maahan kasvoilleen entisiin sijoihinsa.
Tuli pääsi kotirinteelle, jossa oli kymmenvuotinen hirsien latvusmurta ja kanervainen katajikkosekainen kangas. Silloin alkoi rytistä, että maa tärisi ja hurjina reuhtoilivat punaset liekit ja tuulen vauhdilla rientivät taloja kohti. Synkässä savupilvessä lehviään puistellen seisoivat aarniohongat, kun juuria huuhtelivat jyrisevät liekit.
Surkeasti parkuen rienti väki takaisin kotiinsa. Mutta kun liekkien hirvittävä rintuus läheni jo aivan likelle ja tuuli lennätti palavia kerkkiä, jotka leimuten putoilivat maahan ja siellä täällä edessä ja takana palaa liekottelivat kuivalla kentällä, niin äitit koppoivat lapsensa syliinsä ja kauhein kasvoin huulen hoilaten juoksivat rantaan. Vanhemmat lapset parkuen rientivät perässä. Rannasta menivät veneillä yli joen. Huutaen, voivotellen ja käsillään kasvojaan peitellen ja ruumistaan tuskaisesti väännellen seisoivat yhdessä ryhmässä. Lapset puristuivat syliksi äiteihinsä ja siinä huutaen itkivät ja voivottelivat. Mutta miehet ja muut aikuiset ihmiset kantoivat vaatteita ja kaikkia talon tavaroita joen partaalle ja puolipyörryksissä itkien ja parkuen juoksentelivat sinne ja tänne läkähdyttävässä savussa. Tahvon ja Olli-Pekan komentavia kiljumisia kuului ehtimiseen. Silloin tällöin akkunat rämähtelivät helisten maahan, kun Tahvo ja Olli-Pekka löivät ulos, että niistä tavaroita työntäisivät pihalle. Toiset kantoivat niitä joen partaalle tulta pakoon.
Mutta silloin hyppäsi Auno, otti Raamatun kainaloonsa ja sanoi:
"Noustaan pois. Voi, kun särkevät huoneet!"