Kerttu toi pienellä vasulla lunta, ripisteli sitä ympäri lattiaa, otti orresta siivet ja pyyhki pankon ja penkit. Auno ja Riikka ottivat varpuluudat ja rupesivat lakasemaan pirtin lattiaa. Toiset tytöt iloisina hilmerehtivät karsinasopella ja eroittelivat ketineitään kukin omiansa.
* * * * *
Melkein joka ilta kävi Kassilan muori Pietolassa. Niinpä taas oli eräs Tammikuun iltahämärä. Kassilan muori astui Pietolan pirttiin, heitti turkkinsa ovensuunaulaan, riisti töppösensä kenkäin päältä, kopisteli lumen ja laski ne oven poskeen lattialle. Kasvoissa oli pakkasen punastus ja suurilla silmillään hän lempeästi katsella loihautteli tyttöjä, jotka istuivat pirtin peripenkillä.
"No mitäs, lapsukaiset, nyt niin olette kynsille lyötyjä? Ja Martta kultani, mitä sinä itkerehdät? Tuleppas minun syliini… Kas niin, sinä pikku kultanen, sinä minun kultakäpyseni! Voi kun nyt olet tahrannut silmäsi! Pyyhitäämpäs tähän minun esiliinaani… Kas niin, puhdistui ne vähän. No nyt se on taas sievä tuo minun tyttöni. Oletko sinä minun tyttöni?"
Martta: "Olen."
Muori: "On se minun tyttöni tuo sievä, pyöreäposkinen tyttöni. Mutta mitä sinä nyt olet itkenyt, kun nuo siniset, koreat silmäsi olet hieronut noin tuhkeroiksi? Voi, voi, kun ovat vesikiehteessä nuo suuret silmät! Älä hiero tuolla pikku kätöselläsi enää. Tulee niin kipeäksi. Kuule, äläpäs hiero silmiä, vaan istu nyt siinä mummon polvella sievänä tyttönä. Ka niin se näpöttää tuo äidin kiharapää. Annappa suuta tuolla pikku summullasi tälle kurttuposkiselle jäkäläpäälle… Kas niin… Vielä toinen kerta… No hyvä, hyvä tyttö se on tuo minun omani tyttöni. Koetappa nyt yltävätkö nuo pikkuiset sylet ympäri mummon kaulasta… No niin. Yltäähän ne, jos kuin. Niin se tuo minun tyttöni oikein kaulasta halaa tätä vanhaa koppolia… Tämmöistä homekokoa se syleilee tuo äidin sievä tyttö; tuommoinen kyyhkynen. Vai urpiainenko sinä olet? Mikä sinä olet, sinä paarma?"
Saarasta näkyi käyvän kateeksi, kun muori hyvitteli Marttaa eikä häntä. Hän hiipi hiljaa muorin luo penkin viereen, nojasi kupeellaan muorin polveen ja sormi suussa allapäin seisoi… Muori laski Martan polvelleen istumaan ja taputti Saaraa kasvoihin.
"Mikäs sinulle on tullut, kun olet niin nurpeissasi?"
Saara: "Äitiä on ikävä."
Muori: "Missäs se on äiti?"