Saara: "Rupukan muori äsken sanoi että se on mennyt pikku pojan kanssa taivaaseen eikä tulekkaan enää."
Muori näkyi tahtovan vähän miettiä, mitä hän nyt sanoisi.
"No nouse sinäkin tuohon minun toiselle polvelleni istumaan, niin tuumaillaan tässä sitte enemmän. Kas niin, istuppas siinä… Onko nyt lysti?"
Saara: "On."
Muori: "Eihän nyt olekaan enää äitiä ikävä?"
Saara pyöritteli sormea suussaan, vesikiehteiset silmät pyörivät sinne tänne ja kasvot olivat levottomat.
Muori: "Sanos nyt. Eihän ole enää äitiä ikävä, kun pääsit mummon polvelle? Vai mitä?"
Saara painoi kasvonsa muorin rintaan ja hyrskähti itkuun.
Muori taputteli Saaraa ja lohdutteli.
"Noo, älähän ole milläsikään; kyllä se Jumala pitää huolen. Onhan sinulla isä ja niin monta sisarta! Ei kellään ole niin monta siskoa, kuin sinulla. Lueppas nuo siskot, onko niitä monta. Koetappas lukea… Etkö osaa?"