"Missäs se nyt on isä?"
Reeta istua tupotti, huivi silmillä, loukon puolella toisista, pyyhki piikkoiseen esiliinaan silmiään ja virkkoi nyrpeästi: "En tiedä missä lienee… Kohta tähän palellumme. Ei ole niin halon kappaletta. Tuosta rantteesta jyrsin tänä päivänä, joilla hornistettiin tätä pirttiä ja lehmille vettä lämmitimme."
Muori: "Vai niin. Eikös isä ole hakannut halkoja?"
Reeta: "Ei sitte myöten, kun…"
Porstuasta kuului askeletta. Jokaisen silmät kääntyivät sinne päin.
Muori: "Kukas nyt tulee? … Pieto! … Ja mitä se tuopi? … No herranen aika! metsohan sillä on selässä… Yksipä se onkin… kaksi ja tuommoista rötkälettä!"
Pieto heitti metsot selästään lattialle, pani turkkinsa naulaan, istahti pöydän päähän ja laski otsansa pöytää vasten eikä näkynyt huolivan muitten toimista mitään. Tytöt keräytyivät kaikki metsoja katselemaan.
Muori: "No nyt minä olenkin täällä yötä, kun saatiin metsoja. Saanhan olla, tytöt, yötä?"
Reeta: "Olkaa toki."
Kerttu: "Olkaa toki!"