Tähän katkesi nyt rovastin saarna, viskasi raamattunsa lähellä olevalle pöydälle ja lähti pitkillä säärillään juosta rötkistämään niin tottumattomattoman näköisesti kun ensikertaa eläissään olisi juoksemassa. Kaikki ne soutaja-akatkin juosta huntostivat sinne Hiekkakaarteeseen, missä näkivät lasten hätäilevän mikä alastonna, millä joku vaatekerta päällään.
Kaisa se kuitenkin kaikista ensiksi joutui rantaan ja alkoi silmäillä sinne lasten osottamaan suuntaan, mihin ne sormillaan osottivat ja sanoivat: "Tuolla, tuolla se on Aili. Se liikkuu siellä, vaan ei tule pois, vaikka olemme huutaneet."
"Liikkuuko!" huudahti Kaisa ja terotti silmiään siihen valkoiseen esineeseen, mikä näkyi syväyksen rinnalta järven pohjasta noin kaksikymmentä askelta rannasta.
Hän ei kuitenkaan huomannut sen liikkuvan, mutta hiljalleen läikkyvä kirkas järven pinta petti lasten silmät.
Rovastinnan korviin oli käynyt lasten sanat "se liikkuu siellä", niin se lisäsi hänen hätäänsä ja huusi: "Hyvät ihmiset, ottakaa Aili pois järvestä! Ottakaa, ottakaa Aili pois. Voi voi Aili raukka. Ottakaa, ottakaa Aili pois järvestä. Tepä nyt ihmisiä olette, kun ette ota lasta pois järvestä!"
Rovastinna kun näki hätäillessään, että kaikki ovat hätäytyneet, etteivät mihinkään kykene, niin syöksyi järveen, vaikka hän ei nähnytkään missä paikassa Aili oli ja mennä tohkasi jo vyötäisiään myöten veteen, vaan rovasti harppasi jälessä ja veti rannalle. Siinä hän olkapäistä pidellen hallitsi tuskissaan parkuvaa ja riuhtoilevaa rovastinnaa ja vakuutteli: "No, elähän nyt mamma, ei tässä hätä auta, johan pojat tuovat venettä. Kyllä nyt kohta saadaan Aili pois. Maltahan nyt mielesi, mamma, korvathan särkyvät siitä huutamisen paljoudesta. Kas, nyt vene on jo paikoilla. Kyllä nyt Aili saadaan ylös."
Janne, Konsta ja Kaapus olivat huomanneet hädän ja soutaa meliskoivat venettä paikalle, mutta kun ei veneessä eikä rannalla ollut mitään niin pitkää asetta millä olisi yltänyt pohjaan siinä kohti missä Aili oli, niin lähtivät jokainen, paitsi rovasti, jonka täytyi yhä pidellä tuskissaan parkuvaa rovastinnaa, juoksemaan mikä minnekkin saadakseen asetta, mikä yltäisi pohjaan Ailin kohdalle. Sieltä ja täältä alkoi nyt aitain särkemisen ryskettä kuulua ja yksi ja toinen jo juoksi millä aidas millä mikin karanko olalla, joitten kanssa hyppäsivät venheeseen ja silmänräpäyksessä syöksivät venheen sille paikalle, missä Aili näkyi. Mutta kenenkään ase ei ylettänyt hipasemaankaan Ailia, vaikka kuinka koittivat kurkotella. Ja kun kuivain aidastensa kanssa sorrivat vedessä pohjaan päin niin vene pyörien sinne tänne pakeni milloin selälle milloin minnekkin ettei pienimmäksi hetkeksikään asettunut Ailin kohdalle minkä vaikutti se, että kuivat aidakset vedessä kiskoivat itseään veden pinnalle niin voimakkaasti, että taaskin voivat pitää vedessä. Tästä akat alkoivat syyttää toisiaan ja hätäillä. "Elä sinä sillä lailla." "Enhän minä, vaan tuo Soppa." "Vai Soppa, kun itse juuri työnnät venhettä." "Miten minä työnnän, kun ei yltä pohjaan." "Tuo Elli, kai se." "Vai Elli." "Itse harritte kuin hankisääsket." "No herra Jumala tätä venettä, kun pyörii kuni syötävä. Elkää edes kaatako. Elkää Jumalan luomat kaatako. Herranen aika, kun pakenee vaan selälle. Jumala armahtakoon meitä."
Tämän näkeminen yhä suurensi rovastinnan hätää ja itseään väännellen parkui: "Ottakaa rakkaat ystävät Aili pois. Voi rakas Jumala, kun hukkuu tuo lapsi tuonne, eivätkä ota pois. Voi minua onnetonta, minun täytyy päästä noutamaan Aili pois." Akkain sorriessa kulkeutui kuitenkin venhe Ailin kohdalle ja rovastinnan yhä tuskaisemmaksi käypä parkuminen kävi Kaisan korviin ja kun tiesi osaavansa sukeltaa niin paiskautui veteen umpipäähän, mistä melkein samassa tuokiossa pullahti veden pinnalle varatonna retkottava alaston Aili kainalossa. Akat kiirehtivät nyt ottamaan venheeseen ja kohti kurkkuaan huusivat: "Herrainen tuota Kaisaa, herrainen tokiisa tuota Kaisaa! Sinä vasta ihminen olit." Ja Ailin kun olivat saaneet venheeseen rymeytyivät joukolla vetämään Kaisaa venheeseen. Mutta kun saivat Kaisan venheen laidalle ryntäitään myöten jo Kaisa itsekin rupesi auttamaan itseään venheeseen. Nyt vesi rupesi riitelemään Kaisan jalkoja venheen alle. Silloin venhe humahti vettä täyteen mistä ilmaa repäisevä parahdus kuului: "Herra Jumala, kun hukumme kaikki!"
Kaisa heittäytyi nyt venheestä irti ja alkoi uida maalle, niin akatkin tointuivat hädästään ja meliskoivat sitä vesilastissa olevata venhettä rantaa kohti minkä pohjassa Aili oli yhä veden sisässä samassa asemassa kun järvenkin pohjassa.
Rovastinna riuhtoen itseään rovastin käsistä irti huusi: "Tuokaa, tuokaa pikemmin Aili tänne. Hyvä Jumala kun vielä venheeseen hukuttavat lapsen! Tuokaa Jumalan luomat Aili tänne, voi, voi!"