Tähän Anni ei tuntenut kykenevänsä vastaamaan niinkuin tahtoisi. Sanoi vaan, että kyllä ne ovat tavallisia ihmisiä, hyviä ihmisiä ne ovat, eikä siltä kylältä ole ennen mitään pahaa kerrottu.
"Niin ennen, vaan entäs nyt?"
Nyt Anni hieman punastui ja oli ääneti. Nytysteli vaan rovastin hartioita noin vaan lievänlaisesti ikäänkuin sillä tavalla saadakseen rovastin tekemän uuden kysymyksen, johon hän voisi ehkä paremmin vastata. Mutta rovasti vaan sängynpäällä vötkötti äänettömänä, eipä edes yskinyt, eikä kakonut, että Anni olisi päässyt puhumaan yskästä. Viimein kuitenkin Anni pani päänsä kallelleen ja vaikeroiden virkkoi: "Nythän tuo on. Jumala paratkoon, koko seurakunta kuni riettaan vallassa… Täytyy sanoa, että todellakin koko seurakunta on kun olisi itselleen pääriettaalle annettu arennille. Ei pienellä, eikä suurella ole muusta puhetta kun sen kurjan Jahtirannan Kaisakadon kohtalosta, johon valitettavasti teidät, hyvä rovasti, sekotetaan syylliseksi."
"Mitä kaikkea ne osaavat puhua?"
"No ne nyt puhuvat vaikka mitä. Ne puhuvat Kaisa-vainaan kesken synnyttämisestä ja siitä johtuneesta mielenhäiriöstä. Ovatpa tietävinään senkin mihin te olette sen keskensyntyneen haudanneet. Puhuvatpa Keksiälän Iivarin murhan salaamiseen syylliseksi ja… No ne nyt puhuvat, vaikka mitä, mitä vaan sylki suuhun tuopi, joita minä en viitsi ruveta kertomaan enkä suulleni vetämään."
Tämän sanottuaan Anni sylkästä loiskautti pitkän syljen siten näyttääkseen, miten syvästi hän inhoaa niitä puheita.
Nyt tunsi rovasti olevan hänen vuoronsa sanoa, jota varten hän kääntyi selälleen tarjoten rintapuoltaan hierottavaksi. Nyt rovasti rykästeli ja kakisteli, jonka tehtyään huokasi syvään ikäänkuin sillä tavalla särpästen hengen voimaa keuhkoihinsa. Sitten hän vielä murmisteli harmaanahkaista muotoaan ikään kuin asetellen asian mukaiseksi, jonka tehtyään hän melkein kovalla äänellä jatkoi: "Paha ja pahan isä saatana pysyy niinkauan piilossa, kun se näkee vihollisensa. Se voi kätkeä kyntensä kuin kissa käpälöittensä sisään. Se voi pukeutua valkeuden enkeliksikin, kuten raamatussakin sanotaan, silloin kun sillä rauha on. Vaan jos häneltä rauha rikotaan, tai uhataan hänen majaansa, silloin siitä tulee kiljuva jalopeura… Saatana tietää minut vihamiehekseen. Se tietää minut armottomaksi vihamiehekseen. Se tietää minut siksi mieheksi, joka ilman armoa ilman pienintäkään armoa käyn käsiksi, en ainoastaan hänen tekoihinsa, vaan hänen asuntoonsa. Ja sentähden, juuri sentähden se kiljuen kiertää minua kuni ärsytetty jalopeura. Mutta minulla on aseet, joilla minä hänet lyön alas. Minulla ovat lain ja evankeliumin aseet, joita Jumalan pyhän sanan ja hengen voimalla käyttäen lyön alas koko pimeyden vallan. Pimeyden valta tässä katalassa ja kataluuteensa hukkuneessa Jänislahden seurakunnassa on suuri ja voimakas, vaan Jumalan voima on tuhansin kerroin suurempi, jonka edessä pimeyden voima on pakeneva, kuni yö nousevan auringon edessä."
Tämä saarna oli kuulunut toisiin huoneisiin rovastinnalle, joten hänkin tuli sinne kamariin ja istua kyhnähti ovensuutuolille ja nyökytteli siinä itseään tapansa mukaan. Ja tavattoman somalta se tuntui rovastinnastakin, kun kuuli rovastin olevan niin varman voitostaan.
Rovasti tiesi nyt tehneensä hyvän työn juorujen tappamiseksi, kun hän oli nämä sanansa saanut puhua Annille, joka kulkee hierontaretkillä ympäri pitäjän. Hän oli varma siitä, että Anni kätki kaikki nämät sanat sydämeensä ja kylvää niitä toisiin sieluihin kierrellessään kylästä kylään. Annista tämä kuitenkin tuntui tehdyltä itsensä kehumiselta ja hengettömältä mäkinältä, eikä tuntenut vähääkään muuttavan mieltään, eikä kääntävän uskoaan Jahtirannan Kaisan suhteen. Kuitenkaan hän ei sen rovastin puheen johdosta mitään virkkanut, hieroa nytysteli vaan ja kääntyi rovastinnan kanssa puhumaan siitä kun niille Jahtirannan Kaisa-vainaan lapsiraukoille Jumala suuressa viisaudessaan toimitti sellaisen hoitajan kun rovastinnan, ja miten seurakuntalaiset ovat siitä kiitolliset rovastinnalle.
Kun tästä Annin puheesta rovasti kuuli, että seurakuntalaiset ovat niitten lasten hoitamisesta kiitolliset, niin päättikin mielessään sen äskeisen päätöksensä olla sanomatta rovastinnalle ja ajatteli sitä tietä hänkin voittavansa seurakunnan suosiota. Somalle tuntui rovastista kun tänä iltana oli saanut paljon tehdyksi, kun sai Annille puhuneeksi. Tuntui ihan kun se äskeinen suloinen ilmakehä näkymättömänä usvana laskeutuisi ympärille. Ja nyt kun ei rakentajain möyke ollut kuulumassa, niin luuli saavansa nukkua siihen suloiseen uneen, mitä hän äsken tavotteli.