Tämä päivä meni talon kaikilta ihmisiltä paljaassa hätiköimisessä rovastin kanssa, kun sen luulivat kuolevan ihan siihen paikkaan. Vasta huomenaamuna rovastinna toimitti renkinsä katselemaan sitä tapahtumapaikkaa, näkyisikö siellä mitään viestiä pahantekijästä. Rengit sinne osasivatkin aivan hyvin niitä rovastin yskimiä verijälkiä myöten. Mutta siellä ei näkynyt mitään muuta kun se nurinniskoin makaava koira, pää kahtena palana ja petäjän juuressa lätäkkö hyytynyttä sylkisekaista verta ja rovastin vaatteita toisella puolen. Rengit katselivat sitä kuollutta koiraa ja näkivät että yhdellä iskulla on koiralta pudonnut toinen puoli päätä ja että aivotkin ovat roiskahtaneet kahtena palana kentälle. Koittivat vielä metsistä katsella sitä asetta, millä oli koira murhattu, mutta ei siellä mitään näkynyt. Eikä muutakaan merkkiä pahantekijäin jäljistä näkynyt. He kokosivat rovastin vaatteet syliinsä ja niitä kantaen lähtivät pois. Mutta surullisen kamealta tuntui olo, jota tunnetta lisäsi sekin, kun sinne jäi se tuttu, syyttömästi murhattu koira makaamaan verissään henkensä uhraavan uskollisuutensa palkaksi. "Semmoinen se on maailman palkka", sanoivat rengit itsekseen muistellessaan iloista Nekkua.
Kun sieltä tapahtumapaikalta ei mitään viestiä saatu, niin rovastinna toimitti nimismiehen poliiseinen ottamaan selkoa kylältä kuka on pahantekijä. Mutta sitäpaitsi laittoi renkinsäkin tiedustelemaan eikö jotakin tietoa saataisi, että päästäisiin pahantekijäin jäljille. Rengit kun tiesivät, että Salomo Kejosella on poikansa koulunkäynnin päältä kainia rovastille, niin menivät ensiksi Salomon kotiin nähdäkseen eikö siellä mitään viestiä näkyisi. Mutta Salomo makasi sairaana, ihan vuoteen omana, missä vaimonsa hieroi sen päätä ja niskasuonia ja sanottiin sen jo kolme päivää sairastaneen. Nyt tulivat rengit Jokilahteen. Mutta Jokilahden emännän joukeat kasvot poikain kertomuksia rovastin kohtalosta kuullessa tulistuivat ja pitkä nenä rupesi touhuilemaan ihan tavattomasti ja melkein huutaen alkoi poruta: "Vai jo ruoja toki sai muistipalan… Kun nuo eivät tuota sen tulen kamurata vetäneet Sikolampiin, että olisi saanut samallaisen lopun kun hankki Jahtirannan Kaisalle. Vai vielä sitä etsitään muka pahantekijää. Päätä minä silittäisin kun tietäisin, kuka se on, ja moni muu silittäisi, minä uskon… Kun olisi tehnyt kaksi vuotta ennen niin vähemmän olisi hämmentänyt tätä seurakuntaa ja sitä vähempi olisi syntiä niskassaan."
"Jospa se lienee niistä päässyt viime yönä, kun pastori on käynyt ripittämässä", keskeytti renki.
"Tunnustikoon tuo sitte tekonsa? Mitä vielä."
"Jospa se lienee tunnustanut, kauvan tuo pastori kuului olleen kahden kesken rovastin luona ja Oravakankaan Heta tuo tänä aamuna kuului piioille kertovan, että oven raosta kuulijat ovat kuulleet rovastin tunnustaneen ne Jahtirannan Kaisan väliset seikat. Ja kovasti tuo kuului itkeneen, oli ulvonut kun susi saaressa."
"Ähäh, hyvä ruoja, satuitko kerran satimeen, moinen herännyt pappi, sielujen paimen… Olisin minä silloin kysynyt: Haukuttaisitko nyt piispalla kuni usutetulla koiralla seurakuntalaisia?"
"Kyllähän se nyt ei ole enää haukuttamassa, eikä haukkumassa. Tuskin näkee tätä iltaa."
"Hm. Saatte nähdä, että kyllä paha kirveeseensä vartta jatkaa, kunhan siemeneksikään on vanhaa henkeä luitten raossa."
"Päästään se matokin kuolee. Kyllä ei kestä kauvan sitä veren sylkyä, ei mustalainenkaan, sitä vähemmin oikea ihminen."
"Mikäs se sitten on muu kun mustalainen ja vieläkin pahempi; hän on juutalainen. Äiti kuuluu olleen kuin kieletöin kontti, johon on käpy saanut pudota, mistä on sattunut putoamaan. Tämän herran lahjan kuuluu tehneen juutalaispapalle, joten se isälleen on kaikkein vähimmän sukulainen."