Piispan tutkintopäivä oli nyt tullut ja oli lenseä kesäkuun sunnuntai-aamu kun piispa istui nyt taaskin Jänislahden pappilan keltaiseksi maalatun, uhkean rakennuksen korkeilla portailla nauttien Pohjolan kesä-aamun herttaisuudesta. Levollisena hän nyt katseli vaaleansinertävällä taivaan kannella rauhallisina lepäileviä valkolaitaisia pilven lempareita, jotka kuitenkin hiljalleen lipuivat pohjoista kohti näkymättä mihin pysähtyisivät. Näitä katsellessa muistui piispan mieleen kuinka hän viisi vuotta takaperin näki tältä paikalta katsellessaan synkät pilviourut, jotka mahtavalla voimalla pakenivat pohjoista kohti jättämättä sentään jälelleen mitään puhdasta tietä, kuten nyt nuo pilvileiposet jättivät.
Niitä hän siinä katseli ja ajatteli kuinka monta kertaa kuluessa viiden vuoden, ovat pilvet, milloin myrskyn riuhtomina, milloin ajellessa liepeän tuulen, milloin sinne, milloin tänne samoilleet tuota samaa kantta ja kuitenkin ei näy siinä pienintäkään viirua, eikä tahrapilkkua… Eivät ulotu sinne myrskyjen tiet, eivät riennot turhan maailman. Autuas puhtaus ympäröipi kaikkialla Hänen majaansa. Hänen, joka on yksinään mahdollinen saamaan ylistyksen, kunnian, kiitoksen ja voiman. "Niin … kuinka monta kertaa", huokasi hän, "kuluessa viiden vuoden minunkin sieluni taivaan kansi on ollut sinne tänne raivoavien myrskypilvien peittämänä. Ja kuinka monta kertaa on taas ollut tyyni ja valoisa, ainoastaan joku pilven haitale on siellä täällä näkynyt. Ja ellei suuri Jumala olisi pyhän henkensä suloisella etelätuulella lakaissut pois niitä pimentäviä huuruja, niin sieluni silmät eivät koskaan olisi saaneet nähdä puhdasta taivaan kantta, jossa armon aurinko täydessä kirkkaudessa on, kiitos Jumalan, lukemattomia kertoja paistanut lämmittäen sielua ja tehden kaikki hyväksi, kylmimmistäkin talvista luoden mitä ihanimman kesän… Niin… Oi kuinka ihanaa on tuntea ja tietää, että niin on. Että on olemassa voima, näkymätön voima, joka hallitsee kaikkia… Niin… Herran laki on täydellinen ja virvottaa sielut. Herran todistus on vahva ja tekee yksinkertaiset taitaviksi."
Nyt hän huomasi vanhan suntion kartanolla keppi kolmantena jalkana astua työntelevän ylöspäin. Piispa hyppäsi nyt seisalleen kiirehtiäkseen tervehtimään tulijaa ja jo portaita laskeutuessaan huusi hyvää huomenta ja korkeaa kiiltävää hattuaan heilutti kädessään merkiksi, että suntio paremmin huomaisi.
"Huomenta, huomenta, rakas piispa", huusi suntiokin vastaan ja lähti kiireimmin askelin pyrkimään piispan ojennettua kättä kohti.
Suntion sana, "rakas piispa" pyyhkäsi piispan mieltä somasti ja samalla hieman oudosti, kun muisti, että viimekerralla käydessään hän ei tiennyt sellaista ansainneensa. Senpätähden ottikin nyt piispa suntion käden kahteen käteensä ja puristi sitä kauvan, samalla kun lausui: "Oi, että olette vielä elossa. Oi mikä sattumus, että saan teitä nähdä, olen niin usein teitä muistanut. Ja ihan terve ja reipas kun nuori mies. Oi kuinka hauska nähdä teitä."
"Yhähän tuota on kynttä ketoon pistetty", mukautti suntiokin.
Nyt piispa talutti suntion rinnallaan portaita ylös ja istutti pienen pöytänsä taakse vastapäätä itseään ja näyttääkseen oikein perinpohjaista yhdenvertaisuuttaan, hän kysyi: "Mikä toimi on ollut lempitoimenne elämässänne? Kysyn siksi, kun olette niin vanhaksi pysyneet hyvässä voimissa."
"Maamiehen toimi, sen ohessa kalastus ja metsästys."
"Kalastus ja metsästys. Ne juuri ovat niitä toimia, jotka jo nuorena perustavat sen ruumiin lujuuden, mitä vanhana tarvitaan ja yleensä maamiehen säännöllinen elämä on paras tuki terveydelle. Oletteko lukeneet mitään enemmän kun tavallisissa talonpoikaisoloissa luetaan?"
"Luen kaiken ajan, mikä on muista toimista vapaata."