Menkööt menojaan, nämä yhteiskunnan pylväät, kulkekoot kulkuaan asemasillalla, siirtykööt siitä rauhassa vieteröityihin "kupeihinsa" torkkumaan niin levollisesti kuin heidän omatuntonsa sallii — tuleehan siellä junaa muuttavata vastaan "oikeita immeisiäkin", ja heidän seurassaan sopii jatkaa matkaa.
Siellä onkin eri seura taas koolla vaunussa. On vankkoja kokoomukselaisia, tunkiopuhtaita maalaisliittolaisia, ehkä siemeneksi edistysmielisiäkin, ja tietysti savolaisessa kolmannen luokan vaunussa matkustaa aina kirkkaan luokkataistelun kannattajia, Moskovan oikeauskoisen kirkon pellavatukkaisia opetuslapsia. Mutta he ovat erinomaisen kilttejä ja tekevät yhteiskuntaa säilyttävän aineksen kanssa kompromisseja ilmoista, vuodentulon toiveista y.m. luokkarajoja epäselventävistä seikoista. Olen nyt kolmena kesänä perättäin kulkenut Savossa ja saanut sen käsityksen, että kommunistinen herätys siellä ei ole kaikkein äkäisintä laatua.
Maalaisessa asustaa itsepintaisesti entinen halu isäntämieheksi, jollainen monesta on tullutkin lunastuskin nojalla, ja hän antaa palttua maan yhteiskunnallistuttamiselle. Yritäppähän ottaa maatilkkua pois oppilaaltasi, Moskovan maailmanvallankumouksen kirkkoherra, niin tulee varmasti tupenrapinat! Ei, oma sen olla pitää, olkoonpa häntä kuinka vähän hyvänsä. Eivätkä nämä savolaiset porhotkaan ole yhtä ärhäköitä kuin esimerkiksi jossain Etelä-Suomessa. Nämä ikäänkuin ymmärtävät, että samoja pulliaisia se on tuokin moskovalainen, vaikka se väliin "ruukkoo suutaan", kun ei ole parempaakaan hommaa; mutta mitäpä tuosta: ainahan täällä meidän puolessa on sana kukkinut.
Oivallisesti toimeentullaan vaunussa. Kukin koettaa leikata mahdollisimman leveän vitsin, ja riita ja tora ovat kaukana.
V.
Kuopion asema!
Siihen liittyy monta muistoa. Ennen pienenä, alle kymmentalviaana punkerona, laskettiin minut väliin kesäisin maalta vierailemaan syntymäkaupunkiini, ja minulle kehittyi siellä kaksi intohimoa: pyytää Pappilanpurosta paljain käsin nahkiaisia, joita turhaan "Talstin saunalle" kaupittelin — mistä lienee levinnyt perätön huhu, että niitä siellä ostettaisiin 10 pennillä kappale… ja istua pitkät tovit asemalla katselemassa junan "vekslausta". Se oli ihanaa aikaa, ja minusta tuli niin täydellinen tärkeimmän kulkulaitoksemme tuntija, että edelleenkin hyvällä syyllä uskoisin olevani itseoikeutettu kulkulaitosministerin paikalle. Niin usein kuin hallitukset ovat vaihdelleetkin, ei persoonaani kuitenkaan, valitettavasti, ole hoksattu.
Minun lapsuuteni aikana oli Kuopion asemalla aina riittävästi "vossikoita". Pulaa ei syntynyt vahingossakaan. Nyt on toisin. Jos keltä tahansa ajurilta kysyt, vastaa hän säännöllisesti:
— Minn oun tilattu.
Kuka ihme heidät sitten lie kaikki tilannutkin, mutta jo kolmannen kerran jouduin toteamaan saman seikan. Nyt tuli kuitenkin sattuma avuksi. Olin muitten samanlaiseen tilanteeseen joutuneitten kanssa sadatellut poliisia, jonka velvollisuus on tämänkaltaisissa asioissa kestää kaikkien ahdingossa olevien kansalaisten pahantuulen ilmaukset, mikä muuten on hyvin luonnollista, kun kerran mies on poliisiksi ruvennut. Silloin kääntyi muuan vanha ajuri puoleeni kysyen: