— Tulkoon, kyllä ne kestetään. En minä kirkkoa tarvitse, mutta niitä on ukkoja ja akkoja, jotka tarvitsevat, ja minnekäs ne rengit ja piiatkaan riiuulleen tulisivat, jollei kirkolle. Minä en käy kirkossa, mutta en katso kieroon niitä, jotka käyvät. Sitäpaitsi on tämä meidän puoli niin järjestetty, että ihmiset tulevat pyhinä liikeasioissaan kirkolle, arkisin kun on leivän edestä aherrettava. Siinä sitten tulevat sekä hengelliset että ruumiilliset asiat toimitetuksi saman tien.

— Mutta vanhana sosialistina ei sentään luulisi…

— Kyllä minä sen virren olen kuullut. Käyppäs kerran kirkon kokouksessa, niin näet siellä niin noskensa kuin kommunistinsa suuna-päänä liehtomassa syrjäkyläseurakuntain puolesta. Tämä on nyt meillä päivän kysymys, ja siihen sekaantuvat kaikki, niin uskovaiset kuin uskottomatkin, ja tämä asia ajetaan päähän asti, tulkoon se sitten milloin tulee ja minkälainen tulee. Vanhat puoluetoveritkin ovat nyt joutuneet vastakkain. Luuletko sinä nurkkakuntaharrastusten poistuneen kansasta niin vain kuin puhallettuina? So so, poika, oman tuvan nurkalta sen pitää kirkon näkyä. Ei tässä ole niinkään paljon kysymys itsestään kirkosta kuin siitä, kenen paidassa kaulus kestää, kuten täällä Savossa sanotaan.

— Niin, niinpä taitaa olla, piti minun jo myönnytellä, — ihmisillä on omat pienet harrastuksensa, eivätkä ne taida niin vaarallisia ollakaan kuin vielä vuosikymmen sitten uskoteltiin.

— Johan nyt. Jollei meillä ole sen pahempaa vihollista kuin nykyinen kirkko, niin kyllä selvitään. Annetaan ihmisten pitää päänsä ja käydä kirkossa, jos heitä kerran haluttaa. Enemmän ne muutenkin käyvät kirkolla kuin kirkossa.

Minun täytyi myöntää, että Jussin todisteluissa oli logiikkaa, selkeätä ja kansanomaista. On aina vähän vaarallista ottaa asioita liian yksipuolisesti. Pitää ymmärtää toistaan, sillä tavoin sitä eteenpäin päästään, eikä sokeasti päätä seinään puskemalla oman vakaumuksen puolesta. Mutta toiselta puolen: kunpa karttulaiset sopisivat ja tekisivät kolme kirkkoa, olisihan sekin myönnytys toisten vakaumukselle.

X.

Me istuimme Tolos-Taavetin kanssa ongella.

Tämä Taavetti on niitä mielikuvitusihmisiä, joita savolaisissa on runsaasti. Ja joissakin erikoisissa tilanteissa on hän ollut runoilijakin. Hän on nykyään kunnan hommissa ja kunta on uskonut hänelle raittiudenvalvojan viran, minkä vuoksi hänen yksityiselämänsä luonnollisesti on nuhteeton ja kaiken epäilyksen ulkopuolella.

Niin, mielikuvitusta savolaisissa löytyy, varsinkin kun tämä heimo pitää kalastusta ja metsästystä tärkeänä sivuelinkeinonaan. Kaikkikin Suomen kansan kalastajat ja metsästäjät ovat tunnetusti ja tunnustetusti mielikuvitusihmisiä, oikeita hengen jättiläisiä tässä suhteessa. Allekirjoittanut näki vuosia kahdeksan, yhdeksän taaksepäin siperialaisen talonpojan vetelevän maalle hirveitä köriläitä Ob-joesta, ja hänelläkin oli tapana punnita saaliinsa, mutta siperialainen talonpoika oli onneton arki-ihminen, joka sanoi painon vieraalle naulan päälle. Sellaiseen anteeksiantamattomaan virheeseen ei suomalainen kalastaja tee itseään koskaan syypääksi. Hänelle eivät luodit ja painot ole merkitseviä muuta kuin siinä tapauksessa, että hän joutuu ostamaan kaloja näyttääkseen kotona oikean Pietarin kalansaaliin, mikä niin sanotulle urheilukalastajalle tapahtuu sangen usein. Silloin tutkii hän puntarin viirut visusti ja on mieluummin taipuvainen painoa vähentämään kuin enentämään. Mutta kertoessaan kaupungissa kesälomansa aikaisista saaliista mittaa hän jo eri tavalla. Hän on jo silloin päässyt taas mielikuvituksen maailmoihin.