Ja Israelin lapsia on Varsovassa eri tavalla. Tämä on vanhaa tsaarin aikuista juutalaisten asuma-aluetta. Silloin ei mainittua kansallisuutta päästetty iso-venäläisten keskuuteen, vaan tungettiin se länsi-rajan puolelle vierasheimoisten kiusaksi. Juutalaiset ovat siis jääneet puolalaisille ikäänkuin perinnöksi, ja nämäkin lienevät vanhaan venäläiseen tapaan järjestäneet toisinaan pogromeja. Juutalaisilla on Varsovassa kokonainen oma kaupunginosansa, jossa näkee sekä puvultaan että ulkomuodoltaan oikeita Mooseksia. Meillä tavattavat juutalaiset ovat herrasväkeä, ponssareita. Varsovassa asuu juutalainen köyhälistö — ja levittää ympärilleen vielä »makeampaa» tuoksua kuin ryssä. Siellä nähdään, että »tasan ei käy onnen lahjat» juutalaistenkaan keskuudessa, kuten yleensä luullaan, vaan sielläkin »toinen rikas, arvoss' onpi; toinen köyhä arvoton».
Nykyisen Varsovan jättää mielihyvin; siellä tuntuu ilma jollakin tavoin painostavalta. Se suurvaltana oleminenko niin lie jähmettänyt ainakin operetista tunnetun vilkkaan puolalaisen veren? Kunhan vain ei menisi lopulta operetiksi koko huusholli?
Pohjois-Puolassa alkavat maisemat muuttua yhä kotoisemmiksi. Täällä jo voisi muuten elää ihan meikäläisissä tunnelmissa, mutta Vilnon seutu ja yleensä Liettuan raja näyttää liiaksi sotaiselta. Asemilla ei ole juuri muita kuin sotilaita, ja metsissäkin harhailee ratsuväenosastoja. Se on jälleen sitä suurvaltana olemista. Riistetään itseään pienemmältä väkivallalla lämpäre maata, ja sitten vahditaan rajaa kuin ketunpesää. Ja jokainen rajan toiselle puolelle matkustava ulkomaalainenkin tutkitaan täällä kuin varastetun tavaran salaamisesta epäiltynä.
Latvialaisella raja-asemalla, Zemgalessa, onneksi palaa rauha maahan. Pari univormupukuista rajavartijaa siellä kyllä on passeja tarkastamassa, mutta muuten on koko toimitus flegmaattisen rauhallista. Ja asemasillalla kävelee kukko hoidellen haaremiaan.
Latvialaiset junat kulkevat hiljaa ja taitavasti, ja asemia näytellään harmittavan kauan. Ehkä tällainen meno on hyödyllistä pienelle maalle: matkustaja voi luulla kulkevansa suurenkin valtakunnan läpi, kun aikaa kuluu runsaasti. Riika kuitataan tällä kertaa pienellä autokierroksella, ja todetaan, että se on ulkoasultaan suurkaupungin näköinen, joskin siitä ainakin nyt tuntuu olevan vaikeata löytää vilkasliikkeistä katua, vaikka olisi ihan paras iltakuhinan aika. Ilma on kuitenkin viileä, ja se ehkä on pidättänyt joutilaita sisällä.
Virossa on aina sama tuntu kuin meillä ennen ryssän aikaan kannaksella: puoleksi tätä, puoleksi sitä. Veljeskansamme näyttää olevan vaikeata päästä siihen niin perusteellisesti painetusta »itämaisesta» leimasta.
Tallinnasta lähdettyä alkaa tuntea olevansa kotonaan. Laivalla kaikuu nyt suomen kieli ylinnä. Kansainvälisyyttä edustaa pääasiassa enää vain huomattavasta meren käynnistä johtuva jotenkin yksimielinen uhraaminen vetehiselle. Allekirjoittanut ei ota osaa tähän toimitukseen. Tosin kertoja ei koskaan ole meritaudissa, mutta kyllä minä en ole sitä kipua tuntenut muussakaan ominaisuudessa.
Sitten ollaan omalla kamaralla. Jokainen tuttava koettaa kiertää ulkomailta juuri palannutta, koska hän epäilee sen vippaavan häneltä, ja puhelimessakin on varminta heti nimensä perään huomauttaa, ettei missään tapauksessa aio lainata puhuteltavalta, koska viimemainittu muuten voi helposti painaa kuulotorven paikoilleen kaikessa hiljaisuudessa. Tätä »karanteenia» kestää vähintään siihen saakka, kun asianomainen matkoilla ollut on todistettavasti nostanut ensimmäisen tilinsä. Sen jälkeen hänet vähitellen otetaan jälleen toveruuteen.