Yhdennentoista päivän iltana Pietarista lähdön jälkeen saavuimme Tomskiin. Taas pitkä kävelymatka asemalta vankilaan. Tulimme perille, mikä missäkin kunnossa, mutta kaikki tyytyväisinä, sillä lähenimme matkamme määrää ja pääsimme vankilaan oikein vakinaisemmin. Vankivaunun perästä on sekin lohdutus.
V.
Tomskin vankilassa.
Tomskissa oli vastaanottotarkastus verrattain lievä, se tuntui ennustavan hyvää.
Ilo loppui kumminkin lyhyeen, kun minut parin, kolmen toverin kanssa teljettiin koppiin, jossa oli viisikymmentäyhdeksän asukasta. Koppi oli kauhean pieni ja tuollainen lauma miehiä, kaikki rikollisia, nähtävästi juuri parhaillaan rangaistustaan kärsimässä. Siinä oli miestä vaikka minkänäköistä, yhteensä toistakymmentä eri kansallisuutta, joukossa kiinalaisia, tatareja, kalmukkeja, kirgiisejä, ostjakkeja, mustalaisia.
Kohta tuodaan sisään illallinen. Sen päältä syntyy navakka tappelu, jonka aikana me vastatulleet jäämme päältäkatsojiksi, vaikka vaarassa olemme sittenkin saada päihimme. Jokaisen aterian päällisiä syntyi muuten samallainen nujakka. Minun vatsaani kurni nälkä, mutta nähdessäni, millaista ruoka oli, ei tehnyt mieli mennä joukkoon. Miehiä oli kuuteenkymmeneen, mutta ruoka tuotiin koppiin kolmessa astiassa. Ei siinä siis ilman tappelua saanutkaan lusikkaansa kuppiin.
Lika on kopissa aivan armoton, kaikki tekevät luonnolliset tarpeensa aivan silmien edessä, eikä minun tarvitse huomauttaa, millä tavoin se vaikuttaa pienen kopin ilmaan.
Kopissa ei sovi istumaan — pitkälleen heittäytymisestä puhumattakaan —, ensi kerran makaan eli paremminkin torkun seisoallani seinää vasten. Tavaroitaan täytyy vartioida huolella, muuten joutuvat ne tullattaviksi — ja joutuivat ne sittenkin kaikesta huolimatta. Monta kapistusta hävisi tässä kopissa jäljettömiin, eikä siinä ollut varaa peräänkysyä, olisi saattanut saada vielä selkäänsä.
Kopissa on "vanhin", — jollainen muuten on jokaisessa venäläisessä yhteiskopissa, — tavallinen vanki hänkin, ehkä jollakin tavoin kunnostautunut vankilan päällystön silmissä. Hänen pitäisi olla kopissa jonkunlaisena järjestysmiehenä, mutta hän näkyy käsittävän tehtävänsä sangen omaperäisesti, koskapa on aina ensimäisenä miehenä tappelemassa. Hän on liikemieskin. Jokaisessa vankilassa annetaan erinäisiä viranomaisille kirjoitettavia anomuksia varten valmiita kaavoja, joista anomus syntyy verrattain vähällä vaivalla. Näitä kaavakkeita jaetaan ilmaiseksi, mutta "vanhin", jonka tehtävänä jakaminen on, ottaa niistä maksun. Mitään taksaa ei hänellä ole, vaan saa jokainen maksaa varallisuussuhteittensa mukaan. Sivutoimena on hänellä varastaminen. "Vanhin" on tottunut istuja, hän on hyvin selvillä kaikista talon tavoista ja käyttää aikansa vaatimattoman pääoman kokoamiseen. Ennen on hän pitänyt viinakauppaakin, mutta nyt on siitä tullut loppu, sillä tavaraa ei luovuteta jälleenmyyjille. Hän suojelee omaisuuttaan suurella huolella, makaa aina sukka jalassa ja kukkaro sukassa. Mutta sukastakin, kuulemma, voidaan varastaa.
Se oli perikuvallinen rikolliskoppi, jossa me vietimme seisovillamme kokonaisen vuorokauden. Seuraavana aamuna pääsi jo yksi meistä toiseen asuntoon, mutta vasta illalla tuli meidän toisten vuoro. Kolmannessa kerroksessa olivat valtiolliset saaneet kuulla että alhaalla varkaitten parissa on muutamia heidän tovereitaan ja vaatineet meidän vapauttamistamme mokomasta ryöväriluolasta. Illalla myöhään avautui ovi ja me astuimme ulos varkaitten suureksi suruksi, sillä meiltä olisi vielä löytynyt koko lailla varastamista. Jos entistä menoa olisi jatkunut, olisimme pian väsyneet ja saaneet sanoa lopuillekin tavaroillemme ikuiset hyvästit.