Edellä on jo osoitettu, ettei Narymilla ole minkäänlaisia edellytyksiä kaupungiksi. Jonkunverran tavaranvälittäjiä on siellä aikojen kuluessa asustanut, mutta enimmäkseen palvelee Narym vain läpikulkupaikkana Tomskiin taivaltaville hevosjonoille, joita tulvii sinne joka haaralta ja joissa usein on 30—40 hevosta, ajajana vain pari miestä ja ehkä joku naishenkilö tai poikanen lisäksi. Siperialaiset hevoset ovat kilttejä ja tottuneet tallustamaan toinen toisensa jälessä ilman ohjaustakin. Kuormina on kalaa ja metsänriistaa. Narymissa tehdään sopimuksia kauppiaitten kanssa takamatkarahdista ja painutaan edelleen puolisentoista kuukautta kestävälle matkalle.
Kaupunkia muistuttavia laitoksia ei Narymissa juuri ole. Jonkunlainen kaupunkihallitus on kyllä olemassa ja kaupunginpää myöskin, joka valitaan samaan tapaan kuin kylissä kylänvanhin. Hänellä on apunaan muutamia "valtuusmiehiä", jotka sitten hoitelevat "kaupungin" asioita sen verran kuin sellaisen kylän asioissa on hoitamista. Itse "pormestari" on talonpoika, joka hädintuskin osaa nimensä kyhätä, ja hän sitten hankkii itselleen kirjurin, joka tavallisesti on ulkopaikkakuntalainen ja kirjoituksen taitava mies. Pari kertaa vuodessa kutsutaan koolle "kaupungin" asujamet päättämään tärkeimmistä juoksevista asioista. Lain mukaan pitäisi sellaisten kokousten olla julkisia, mutta esim. allekirjoittanut, joka kerran yritti uteliaisuudesta läsnäolollaan kunnioittaa sellaista kokousta, käännytettiin ovelta takaisin sangen ystävällisesti ilmoittamalla, että tullaan me toimeen ilman sinuakin. Eivätkä kaupunkilaiset välittäneet lakiin vetoamisestakaan, sanoivatpahan vain yksikantaan, että mene matkaasi niine lakeinesi, ei niitä täällä meillä tarvita. Eikä tarvittukaan.
Kaupunkioikeutta ei ole, vaan ratkaisee paikkakuntalaisten riidat rauhantuomari, joka pari kertaa vuodessa matkustaa 350 virstan päässä sijaitsevasta asuinpaikastaan Moltshanowon kylästä Narymiin käräjiä pitämään. Pari kertaa seurasin minä rauhantuomarin oikeudenjakamista ja ihmettelin, miten paljo juttuja hänellä oli ratkaistavana. Käräjöimisen konstin näkyvät narymilaisetkin osaavan, vaikkeivät he muusta maailmasta juuri mitään tiedäkään.
Hallitusmahtia edustaa pristaw — vastaa jossain määrin meidän nimismiestämme —, joka samalla on koko laajan, puolen Suomen kokoisen, Narymin alueen ylin poliisimies. Hänellä on suuri joukko poliisivartijoita ympärillään ja hän on piirissään peräti suuri herra. Hän matkustaa — silloin kun matkustaa, sillä useimmiten saavat asiamiehet vaivautua hänen luokseen — aina kolmella hevosella ja edellä ajaa poliisi valmistamassa kaikkia tarpeellisia asianhaaroja herransa mukavuudeksi.
Vaikka pristawilla onkin määrätyt vastaanottotunnit, ottaa hän puheilleen silloin kun suvaitsee olla niin armollisella tuulella. Sellaisen miehen edessä täytyy moukan esiintyä selkä nöyränä, sillä asetusten mukaan on hän "hänen korkeutensa".
Valtiomahtia muistuttaa vielä ruunun rahakonttori, joka on samalla paikkakunnan ainoa pankkilaitos. Sinne sopii viedä säästönsä korkoa kasvamaan, mutta siperialainen talonpoika kätkee mieluummin rahansa "kiven alle", kuin antaa niitä herrojen huostaan, sillä herroista hänellä on — niin alamainen ja nöyrä kuin hän niiden edessä onkin — hiljaisessa mielessään kovin huono käsitys.
Aikaisemmin jo tuli mainituksi, että Narymissa on sentään sairaalakin. On se, mutta vähällä kerran piti, ettei sekin jäänyt olematta. Loppui näet ruunun avustus eikä uutta annettu, ja niin oli sairaalakysymys saada varsin onnettoman ratkaisun. Aivan viime tingassa "kaupunginisät" sentään myönsivät laitoksen ylläpitoon tarvittavan määrärahan ja sairaala jäi häätämättä. Onneton sentään, ken tuohon laitokseen joutui, sillä sairaala oli niin mahdoton kaikin puolin, että siellä olisi luullut terveenkin sairastuvan. Kaksi pienenpuoleista huonetta ainoastaan oli sairaitten käytettävänä ja ne olivat aina täynnään. Siellä makasivat vaarallisia tarttuvia tauteja sairastavat ja lievemmin kipeät sekaisin. Öisin loikoi senlisäksi lattialla potilaitten omaisia, jotka olivat siellä tekemässä sairaanhoitajan virkaa, sillä sellaista ei talon puolesta kustannettu. Tohtori oli ja hänellä apuna naisvälskäri, mutta he olivat tavattavissa ainoastaan pari tuntia päivässä, muina aikoina ei heitä tahtonut saada käsiinsä hakemallakaan. Tohtori oli muuten tavallisesti keskeytymättä matkoilla, ja vaikka hänet joskus olisi tavannut kotosallakin, ei hän ymmärtänyt mitään muuta kuin koirankasvatusta.
Kätilö meidän kylässämme oli myös ja "oman virkansa ohella" hoiti hän — apteekkarin tehtäviä. Muuten ei apteekki juuri vaatinutkaan erityistä ammattitaitoa, sillä se oli enimmäkseen täynnänsä — tyhjää. Hyvin usein tapahtui — sen olen omassa persoonassanikin kokenut —, että tohtorin määräämää lääkettä puuttui ja silloin annettiin muuta, pääasia vain, että sairas jotakin sai mielihyväkseen. Sellaisen matkan taakse ei hevillä saatu lääkevarastoja, semminkin sota-aikana, jolloin sitä tavaraa niin paljon tarvittiin toisella taholla. Syytä oli myös sairaalan hoitajissa, ja joka kerta kun he itse sairastuivat, pakenivat he kiireen kaupalla Tomskiin terveyttänsä palauttamaan.
Postikonttori meillä myöskin oli, ja postin olisi pitänyt saapua säännöllisesti kerran viikossa. Niin ei kuitenkaan ollut asianlaita. Talvisin oli siinä suhteessa parempi. Väliin se silloinkin kyllä myöhästyi lumiesteiden takia jonkunverran, mutta ei sittenkään niin pahasti kuin kesällä. Obia kulkevilla laivoilla ei ollut mitään säännöllisiä kulkuvuoroja, enemmän kuin määriteltyä päätepaikkaakaan. Välistä ne menivät edemmäksi ja viipyivät matkallaan kauemmin, välistä taas tekivät lyhemmän taipaleen. Minkäänlaisia laitureita ei niillä myöskään ollut, vaan pysähtyivät kuin Forssan juna joka talon kohdalle, mihin oli matkustajia tai tavaraa. Ollen siipilaivoja, jommoisia aina jo'illa käytetään, kulkevat ne matalassa ja saattavat hyvin päästä maarantaan missä hyvänsä. — Posti saatiin kesäisin monta kertaa vasta kahden viikonkin kuluttua.
Ylläolevan lisäksi on otettava huomioon, että Narym syksyisen ja keväisen kelirikon aikana on kaksi kuukautta kummallakin kertaa kokonaan erotettuna muusta maailmasta. Silloin ei sinne pääse millään keinoin ja postikin pysyy tulematta. Tavallisesti sattui vielä niinkin, että sähkösanomalaitos, joka kaupungissa on jonkun aikaa postikonttorin yhteydessä toiminut, piti tapanaan tehdä lakon juuri kelirikon ajaksi. Siihen oli sillä kyllä syynsäkin, sillä johtolankapylväät oli pystytetty syksyllä routaiseen maahan, minkävuoksi ne aina maan sulaessa ja routiessa tuuskahtelivat nurin. Välistä oli sähkösanomalaitos seisauksissa kuukausimääriä yhtä perää.