Toinen samansuuntainen tapaus oli sattunut Puolassa Brest-Litowskin kaupungissa. Siinä oli ollut päätekijänä santarmiratsumestari, joka samoin oli yrittänyt lähennellä erästä viidentoista vanhaa tyttöä. Epäonnistumista seurasi koko perheen — äidin ja kahden tyttären — karkoittaminen.
Muuan vanha talonpoika oli karkoitettu siitä syystä, että oli uskaltanut tahtoa hintaa hevosestaan, jonka muuan upseeri pakkoluovutti. Hevonen oli mies-paran ainoa.
Kolpashewon kirkonkylässä asui karkoitettuna muuan todellinen valtioneuvos. Hän oli upporikas mies ja eli komeasti. Posti oli melkein yksinomaan häntä varten, joka kerta sai hän kaikellaisia ylellisyystavaroita puutamäärin. Sanottiin kerran kelirikon jälkeen kertyneen hänelle osoitettuja paketteja nelisenkymmentä puutaa. Hänenkin karkoituksensa syy oli omituinen. Muutamia vuosia aikaisemmin oli muuan Saksan prinssi matkustanut Japaniin Wladiwostokin kautta, jossa valtioneuvos asui. Venäjän hallitus, jonka oli osoitettava kestiystävyyttä saksalaista prinssiä kohtaan tämän Venäjän läpi matkustaessa, oli tiennyt, että valtioneuvos Dattanilla oli Wladiwostokissa, missä prinssin piti päiväkaudeksi, pariksi pysähtyä, suuri huoneusto. Hallitus pyysi häntä panemaan kuntoon viitisen huonetta korkeaa vierasta varten. Toinen teki parastaan. Huoneusto oli komea ja prinssi mieltyi siihen kovin.
Aika kului. Jonkun aikaa ennen sotaa oli samainen prinssi tavannut valtioneuvoksen puolison jossain saksalaisessa kylpypaikassa ja palkinnut vieraanvaraisuuden vieraanvaraisuudella, kutsuen valtioneuvoksettaren luoksensa vieraskäynnille. Tästä harvinaisesta tilaisuudesta oli rouva kirjoittanut miehelleen. Sota oli kumminkin tullut väliin. Kirje oli joutunut venäläisen sensuurin käsiin, ja valtioneuvos, jolla oli mokomia suhteita saksalaisten kanssa, oli karkoitettu Wladiwostokista Tomskin lääniin, valtioneuvoksettaren istuessa koreasti panttivankina Saksassa.
Kolpashewosta kirjoitteli valtioneuvos anomuksen toisensa perästä pyytäen päästä vapaaksi karkoituksestaan. Turhaan vetosi hän kumminkin siihen, että hänellä oli parastaikaa kaksi poikaa upseereina Venäjän armeijassa ja että toinen heistä oli saanut Yrjönristin (toinen myöhemmin kaatui), samoinkuin siihenkin, että hän Japanin sodan aikana oli lahjoittanut kaksi miljoonaa ruplaa sotatarpeisiin; karkoitusta ei vaan peruutettu.
Minä en uskalla ruveta väittämään, minkäverran oli ollut syytä tämän henkilön karkoittamiseen, mutta eiköhän sentään tunnu ihmeelliseltä, että mies lennätetään Kaukaisesta Idästä läheisempään itään. Monta muutakin kummallisuutta sattui. Karkoitettiin esim. Tomskin läänistä Tobolskin lääniin, joka on europanpuolinen naapurikuvernementti, ja päinvastoin.
Kerran kesällä v. 1915 karkoitusvimman ollessa hurjimmillaan saapui Narymin pristawille kuvernööriltä kirjelmä, joka oli sisällöltään seuraavantapainen:
Tarkastaessani elatusapulistaa olen havainnut, että kolmelle henkilölle (seuraa nimet) on maksettu elatusapua jo useammilta kuukausilta. Minun kansliassani ei kuitenkaan mainituista henkilöistä ole mitään tietoja. Pyydän teidän korkea-arvoisuuttanne ottamaan selkoa, mistä mainitut henkilöt ovat karkoitetut, minkä syyn takia sekä milloin he ovat Narymin alueelle saapuneet.
Kuulusteltuna kertoi yksi heistä, talonpoika Koslowski, että hän oli jossain Venäjällä matkustanut junassa kotipaikalleen markkinoilta. Hänen vaunuunsa oli tullut sotilas, katsellut hetken ympärilleen, huomannut hänet penkiltä, astunut luokse ja ärjäissyt:
— Sobirai vestshi (kokoa tavarasi)!