Sitten miettimään, millainen se Siperia oikeastaan on. Johtuvat siinä mieleen mummo-vainaan peloittelut ennen lapsena: "Siperiaan joudut, jollet ole kiltti." Jokohan tämä nyt sitten tuli kostona vanhoista pahoista teoista, ei ole tainnut aina tulla muistetuksi olla kilttikään. Ja sittenpä peri Siperia kuin perikin.
Koetan muistella kokoon kaikki maantieteelliset tietoni Siperiasta, mutta häpeään on nähtävästi joutunut vanhan koulumestarin patukka. Ainoastaan mummon kylvämä tiedonsiemen on itänyt ja varttunut vehmaaksi vesaksi. Nyt sen tunnen ja tunnustan.
— Mikä se sitten se semmoinen on? — kysyin ennen, kun mummo Siperiaan karkoitteli.
— Se on semmoinen maa, jossa on vain susia ja karhuja, ja johon lähetetään kaikki pahantekijät.
Ja se on hyvin kaukana, hyvin kaukana…
Täytyi hakea kartasto kansliasta.
— Jaa'ah, kaukana on, hyvin kaukana… Tuossa on Hämeenlinna ja tuossa… tuossa Tomsk… Tomskin lääniin koko sotatilan ajaksi…
Otetaan merkki mittakaavasta kruunun sarkaiseen housunkannattimeen.
Viisituhatta kilometriä, eikä vieläkään ihan Tomskissa asti.
— Ohhoh, onpa matkaa!
Piti lähteä kansliaan ottamaan selvää, mitä tirehtööri tietää Siperiasta. Sanoi joskus jostain lukeneensa, että siellä on kevät hyvin kaunis, mutta muista vuodenajoista ei kuulunut hänkään tietävän mitään. Sen ohessa saattoi hän valistaa minua sillä tiedolla, että Siperiassa kelpaa ainoastaan kultaraha, mutta sekin varastetaan matkalla, jollei osaa hyvin piiloittaa. Täytyy ommella kultarahat paidannapeiksi. — Entäs, jos varastetaan paitakin, kuten allekirjoittaneelle kävi?